Kesän 2013 pääkisat pulkassa

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät

kovin paljon on myös itsestäs kiinni miten, tämänkin kuvan värität

                       

                                                          -Stella, aamun kuiskaus-

Rikkonainen treenikausi sai viikonloppuna arvoisensa päätöksen. Vuoden 2013 maajoukkuekarsinnoissa emme päässeet tuloksilla juhlimaan. Hyppyradalta tuloksena 15 (rima ja kaksi kieltoa) ja agilityradalta tuloksena 10 (puomin alastulo ja kielto). Tästä huolimatta olen viikonlopun saldoon suhteellisen tyytyväinen.

Lähtökohdat kesän arvokisoihin olivat huonot. Jedi loukkasi helmikuussa vasemman etujalan varpaansa, jota hoidettiin levolla. Lopputalvesta varvas tuli kuntoon mutta myöhemmin keväällä Jedi kevensi välillä vasenta etujalkaansa ravissa ja välillä jopa selkeästi ontui. Vaivaan ei löydetty selkeää diagnoosia mutta vahvin epäilys oli biceps-jänteen tulehdus. Tätä hoidettiin kipulääkkeillä ja levolla. Lisäksi Jedi on ollut muutaman viikon välein hieronnassa ja muissa hoidoissa. Muutaman viikon lääkekuuri loppui juuri siten, että saimme osallistua dopingvaroaikojen puitteissa SM-kisoihin. Siviilissä ja töissä on myös ollut hullunmyllyä ihan riittävästi omiin tarpeisiin, mikä omalta osaltaan on vaikuttanut keskittymiseen ja kisoihin valmistautumiseen.

Vähäinen treenimäärä kostautui SM-kisoissa. Pääsimme Jedin kanssa treenaamaan vain muutaman kerran ennen SM-kisoja ja yhteistyö ei todellakaan ollut saumatonta. Jedillä oli intoa ja vauhtia vaikka muille jakaa, mutta ohjaajan askelmerkit eivät olleet lainkaan kohdallaan. SM-kisojen saldona joukkueradalta 10  ja joukkueen yhteissijoitus oli 19. Yksilökisassa hypäriltä tuloksena oli hylkäys tyhmän esteenohituksen takia – ohjasin huolimattomasti (alla oli jo yhden riman tipus). Yhteistyö oli kuitenkin jo parempaa kuin joukkueradalla.

Maajoukkuekarsintakisoihin valmistautuminen sujui aavistuksen paremmin kuin SM-kisoihin. Pidin Jediä edelleen paljon levossa (1 lajitreeni/vk) ja lisäsin treenimääriä erittäin varovaisesti muutaman minuutin kerrallaan. Jedi ei ole oirehtinut kesän aikana lainkaan, mutta biceps-jänteen vaivat kroonistuvat (kuulemma) helposti, joten olen treenannut todella niukasti.  Vähäisestä treenimäärästä on ollut myös hyötyä. Jedille on tullut lisää draivia ja vauhtia. Minulle tämä on tuonut omaan haasteensa. Ohjaamisen rutiini on ollut huono ja koiran paremman vauhdin takia ohjaamisen ajoittaminen on ollut haastavaa.

Nyt vietämme Jedin kanssa muutaman viikon loman agilitytreeneistä ja aloittelemme säännölliset treenit elokuun puolivälissä. Tämän muutaman viikon aikana pitäisi tehdä treenisuunnitelma ja asettaa ensi kauden tavoitteet. Muutamia ajatuksia painopistealueista on jo pyörinyt mielessä mutta mitään ei ole lopullisesti päätetty.

Konsultointia ja kokonaisuuksia

Agi.fi lehdessä 2/2012 on mielenkiintoinen Satu Hillin kirjoittama juttu Agilitykoulutusta vai -konsultointia. Satu on treenikaverini, joten koen velvollisuudekseni tarttua hänen jutussaan esille nostamiin aiheisiin. Jutussa Satu lanseesari kaksi uutta termiä:

- Agilitykonsultti
- Ohjaajan käsiala

Tässä kirjoituksessa tartun tuohon ensimmäiseen termiin. Harmillisesti, Satu ei määritellyt agilitykonsultti -termiä selkeästi. Hän kirjoittaa termistä monipuolisesti ja termi tulee tekstin perusteella verrattain selkeäksi, mutta jatkokäytön kannalta termin selkeä määrittely olisi ollut hyödyllinen. Jutussa Satu käyttää agilitykonsultti-termiä osittain valmentamisen synonyyminä mutta näkee sen kuitenkin pikemminkin toimintana, jossa pyritään auttamaan aloittelevia agilitaajia kokonaisuuden hahmottamisessa. Alla oma ehdotukseni muutamalle määritelmälle.

Agilityvalmennus on kokonaisvaltaista koirakon opastamista, kouluttamista ja tukemista. Valmennus on vuorovaikutteista, pitkäjänteistä ja keskittyy koiran ohjaajaan.

Agilitykoulutus on koirakon kouluttamista ja opastamista. Toiminnan tavoitteena on koiran ja ohjaajan taitojen kehittäminen.

Agilitykonsultoinnissa pyritään ratkomaan koirakon ongelmia ja keskustelemaan mahdollisista ratkaisuista tai avustamaan ohjaajaa strategisten linjausten tekemisessä.

Nämä kolme toimintaa voisivat loksahtaa samaan kuvaan tai jatkumolle oheisen kuvan mukaisesti. En ole kuvaan vielä täysin tyytyväinen. Mikä sinun mielestä sopisi paremmin y-akselille?

Mielestäni Suomessa on verrattain vähän puhdasta agilityvalmennusta - valtaosa toiminnasta on agilitykoulutusta. Monilla kouluttajilla ja koirakoilla on kuitenkin pitkäaikainen koulutussuhde, mikä voisi täyttää valmennuksen tunnusmerkit. Tämä on mielestäni selkeä puute suomalaisessa agilitykulttuurissa. Toivottavasti SAGI:n ponnistelujen myötä saamme myös koirakoiden valmennustoiminnan uudelle tasolle lähivuosina.

Olen pohtinut, miten voisin kehittää omaan kouluttamistani kohti kokonaisvaltaisempaa ja valmennuksellisempaa suuntaa. Siirtyminen agilitykoulutuksesta agilityvalmennukseen edellyttää, että koirakon perusasiat ovat kunnossa. Nuorta ja kokematontakin koirakkoa voi valmentaa, mutta kokonaisvaltaisesta agilitystä puhuminen ei välttämättä ole järkevää, jos koiralla on motivaatio-ongelmia tai jos ohjaaja ei tiedä mikä on valssi - tällöin kannattaa keskittyä vielä perusasioiden kouluttamiseen. Kokeneiden ja edistyneiden ohjaajien valmentamisen suurimmat esteet ovat kouluttajapuolella: pitäisi pystyä irrottautumaan valmiiksi pureskellun paketin tarjoilusta ja tukea ohjaajaa ongelmien ratkaisemisessa. Agilityvalmentajan tehtävä olisi mielestäni esittää hyviä kysymyksiä, vaatia perusteltuja vastauksia, toimia suoritusten havainnoijana ja tsemppaajana sekä tarjota ohjaajan käyttöön oma tietotaitonsa. Omien koulutusryhmieni osalta tavoitteeni on päästä kohti keskustelevampaa kouluttamista valmiin paketin tarjoilun sijaan. Tämä tuntuu vaikealta, mutta vastuuta täytyy pystyä jossakin vaiheessa siirtämään ohjaajille näiden kehittyessä.

Treenaan aktiivisesti kolmella koiralla ja yhdellä lainakoiralla. Mitä haasteita voisin heittää omille kouluttajilleni, jotta pääsisimme kohti valmennuksellisempaa suuntaa? Alla muutamia heittoja:

- Voisiko 60 % treeniajasta käyttää kotiläksyjen antamiseen ja lyhyen 1-4 viikon ajan välitavoitteiden asettamiseen?
- Mitä jos koirakolle tehtäisiin yksityiskohtainen treenisuunnitelma, joka rullaa aina 2-3 viikkoa eteenpäin?
- Olisiko hyödyllistä kirjoittaa tai tehdä esitys omasta ohjausjärjestelmästä tai ohjaustekniikoista?
- Mitä jos koirakon suorituksia testattaisiin säännöllisesti standardiratakuvioilla?
- Tarvitaanko treeneihin aina esteet ja pitääkö koiran olla mukana kaikissa harjoituksissa?
- Entäpä jos treeni ei olisikaan rata? Mitä jos tunnin alussa kentällä olisi vain putki ja kaksi hyppyä?

Tiedetään. Aikaa on rajoitetusti ja koirakoita on paljon, mutta ilman yritystä ei tapahdu myöskään kehitystä!

Entä onko meillä tarvetta erityisille agilitykonsultille? Mielestäni on. Erityisesti nykytilanteessa, jossa valmennuskulttuuri on vielä kehittymässä voi syvällinen keskustelu kokeneen harrastajan tai kouluttajan kanssa tarjota eväät tavoitteiden asettamisessa, oman ohjaamiskokonaisuuden kehittämisessä ja arvioinnissa sekä tietopohjan parantamisessa.

"Tänään jatkoin siitä mihin eilen illalla jäin. Seisoin agihypyn vieressä ja mietin ottaako vaiko eikö ottaa yhtä askelta."


- Satu Hilli, ote statuspäivityksestä 22.4.2012 - 

Tarton koulutusmatka 14-15.4.2012

Saimme Riikan kanssa keväällä kutsun Tarton Suomalaisilta Eläinlääketieteen Opiskelijoilta (Suolet ry) tulla kouluttamaan Tartoon agilityä ja tokoa. Pakkasimme perjantaina koirat, kimpsut ja kampsut autoon ja käänsimme kokan kohti etelää. Perille Tartoon saavuimme myöhään illalla, jossa meitä oli Reine ystävineen ottamassa vastaan ja ohjastamassa majapaikkaan. Meille oli hoidettu majoitus yhden koulutuksiin osallistuvan suomalaisen opiskelijan luksuskämpästä Tarton cooleimmasta rakennuksesta. Kämpästä avautuivat huikeat näkymät yli Emajoen ja Tarton kaupungin. Kiitos Lindalla kortteerista!

Mahtavat kaupunkinäkymät

Sunnuntaiaamuna lenkillä Emajoen varressa

Lauantaiaamuna treenasin agilityä kahden suomalaisten opiskelijoiden ryhmän kanssa. Koirakot olivat vankkaa 1-2 luokan tasoa. Ennakko-odotuksissa olin ehtinyt jo varautumaan radalta karkaileviin tai maata nuuskiviin koiriin, mutta katin kontit! Aamupäivän koirakoilla tuntui olevan ohjaajan ja koiranvälinen yhteistyö sangen hyvällä mallilla. Muutamalla koiralla oli ensimmäiset treenit ulkona nurmella ja sieltä löytyi paljon hajuja, mutta saimme kuin saimmekin nekin keskittymään myös työskentelyyn ohjaajan kanssa. Lääkkeeksi nuuskutteluun tarjosin transportteja. Koulutuksen painopiste oli eri ohjausmanoovereiden ajoituksessa ja sijainnissa - agendalla oli erityisesti valssit ja päällejuoksu. 

Lounaalla tarjoiltiin paikallisen grillin herkkuja ja Riikka luennoi koiran motivoinnissa, palkkaamistavoista, leikkimisestä ja demosi Jedin kanssa perusharjoituksia. Riikan luennon perään kerroin ajatuksistani agilitystä – lähinnä ohjausjärjestelmistä ja oman ohjaustavan heikkouksien ja vahvuuksien tunnistamisen hyödyistä agilityohjaajille.

Master Chefs

Iltapäivän päätteeksi pääsin kouluttamaan myös paikallisen agilityseuran kisaavia koirakoita. Ryhmässä oli neljä koiraa: papillon, kaksi hollaninpaimenkoiraa ja bc. En ole eläessäni nähnyt niin nopeaa ja kovalla moottorilla varustettua papillonia enkä yhtä hyväpäivisiä holskuja! Papillon ja holskut tekivät rataa todella taitavasti ja keskityin treenissä kaarrosten pienentämiseen ohjaajan hartialinjan muuttamisen kautta. Nuori BC oli puolestaan sangen vauhdikas yksilö, jonka kanssa keskityttiin samoihin asioihin, mutta yritin lisäksi kiinnittää erityistä huomiota rytmitykseen.

Kuuluisa runoilija joka käveli Riikasta Tartoon

Kirkon rauniot

Lauantai-illan ohjelmistossa oli tutustuminen kaupungin nähtävyyksiin ja illallinen Tumpin suosittelemassa ravintolassa. Söin itseni ähkyyn. Jälkkärinä oli huikean terveellinen suklaalla täytetty piiras.

Nami

Laitamyötäisessä?

Raatihuone

Sunnuntaina treenit alkoivat vasta klo 10, joten aamulla oli hyvin aikaa nauttia aurinkoisesta kevätaamusta. Aurinko porotti koko päivän ja elohopea kipusi iltapäivällä 16 asteeseen. Sunnuntaille oli buukattu kaksi suomalaisryhmää, joissa oli mölli ja 1-luokan koiria. Treeniratana oli edellisen päivän virolaiselle ryhmälle suunniteltu verrattain haastava rata, jota treenasimme pätkissä. Teemoina olivat ennakoiva valssi&valssi, päällejuoksu ja välistäveto. Kaikkia näistä pyrin selittämään hartialinjan avulla. Ryhmissä oli monta ohjaajaa, jotka olivat harrastaneet agilityä erittäin vähän. Koulutuksessa keskityimme siis pääasiassa ohjaajan kropan hallintaan ja koiran taitoihin luottamiseen. En tiedä, miten muut kouluttajat asian pukevat sanoiksi, mutta mielestäni jotkut ohjaajat tuntuvat ”houkuttelevan” koiran jokaiselle esteelle ja sen jälkeen ottavan koiran haltuun (Täällä!) ja suuntaavan kohti seuraavaa estettä, jossaa edellä mainittu kuvio toistuu. Yritin mielestäni oikeampaa suoritusta koulutettaville seuraavasti: tavoitteena on koiran lähettäminen esteellä, jonka jälkeen koiran suoritusta tuetaan ja samanaikaisesti kerrotaan (yleensä liikkellä, jalkojen ja vartalon asennolla, ohjaajan sijainnilla) mihin suuntaan ollaan menossa seuraavaksi. Eli käsketään/ohjataan, jonka jälkeen tuetaan sekä kerrotaan seuraava suunta.

Villis matkalla putkeen

Napa kohti ponnistuspistettä ja koiranpuoleinen käsi. Yes!

Yes! Yes!

Vikkelä spanieli matkalla päällejuoksuun

Iltapäivän päätteeksi suuntasimme välipalalle paikalliseen Hesburger –ravintolaan :-). Tätä kirjoittaessani paatti seilaa jossakin Suomenlahden keskikohdilla. Takana on huikea viikonloppu. Kaunis kaupunki, mielettömiä koirakoita, auringonpaistetta ja maailmanparantamista. Viikonlopun erikoisuus on kuitenkin ehkä mieleenpainuva tapaaminen vasikan kanssa. Treenipaikka oli yliopistolla ja kentän vieressä on yliopiston eläinsairaala (jossa käsittääkseni on myös terveitä eläimiä). Sinne oli hiljattain tuotu vasikka, jolla oli paha kehityshäiriö: vasikan sydän ei ollut rintakehän sisällä vaan kaulassa! Sydämen sykkeen näki selvästi (vähän niin kuin iso aatamin omena pomppimassa) ja sydämen sykkeen ja itse sydämen pystyi selkeästi tuntemaan kädellä. Liike ei ollut mikään tum tum vaan oikeasti sellainen värähtelevä voimakas pumppu. En usko, että tämän lähemmäksi elävän sydämen pitämistä kädessä voi päästä. Kaikessa kauheudessaan sykähdyttävä kokemus!

Sydän kämmenellä

Kiitos Tartto! Kiitos Suolet! Kiitos Reine! Kiitos Linda!

Tigutorn. Kämppä oli 13. kerroksessa.

Yleistä bloggaamista

Tammikuu livahti ohi sukkelasti kaamoksessa ja pienen uupumuksen pauloissa. Kirkkaiden pakkaspäivien myötä energiatasot tuntuvat olevan taas nousussa ja omat sekä koirien treenit tuntuvat taas motivoivilta. Pakkaset tuovat hieman lisähaastetta, mutta toisaalta ainakin omien treenien käynnistely tapahtuu väkisinkin varovaisesti.

Hankin pitkän suunnittelun jälkeen Icebugin juoksukengät ja ne istuvat yllättävän hyvin jalkaan. Painoa lenkkareilla on aika paljon, mutta toisaalta meikäläisen tasoiselle juoksijalle tällä ei ole varmasti isoa merkitystä. Tukholma alkaa jo häämöttää ja nyt viimeistään pitäisi aloittaa pitkät lenkit. Toivottavasti jo tänä sunnuntaina tai maanantaina. Lihaskuntopuolella olen ollut aika laiska – toisin selkävaivojakaan ei ole ollut. Top-Teamin leirille löin vetoa Petrin kanssa lihaskuntotulosten parantamisesta. Seuraava leiri on kuukauden päästä, joten aikaa on juuri sopivasti parantaa hieman voimaa ja nopeutta.

Agilitytreenit ovat sujuneet hieman puolivaloilla ja harvakseltaan. Jedin keinun nopeuttaminen ei ole sujunut siinä tahdissa kuin olisin halunnut – syynä tähän on oma laiskuuteni. Välillä Jedi jo väläyttelee vauhdikkaita keinun päähän asti juoksuja ja toisinaan se on epävarma. Niken kanssa olen tehnyt pieniä ohjaamiskuvioita ja hyppyharkkaa. Oman silmän mukaan Nike on kehittymässä hyvää vauhtia. Minna raivosi viime viikolla, että olisi myös korkea aika opettaa muutkin esteet kuin putki ja hypyt, jos aikoo koiran kanssa joskus kisata. Hän taitaa olla oikeassa. Vertti on vertti. Treeneissä hommat sujuvat hyvin kunhan muistan ohjata voimakkaasti liikkeellä. Seuraavan kerran startataan Jedin ja Vertin kanssa Masalan kuplan kisoissa. Takana kisataukoa 2 kuukautta. Viikonlopun lisämausteena pääsen myös taas pitkästä aikaa kelpien puikkoihin.

Sain eilen päätökseen Lauri Järvilehdon uunituoreen Tee itsestäsi mestariajattelija –kirjan (Tammi, 2012). Olen seurannut Laurin blogia (http://ajattelunammattilainen.fi/) vajaan vuoden ja pidän hänen tavastaan kirjoittaa tiivisti ja pelkistäen.  Kirja oli hyvä. Aion lukea sen heti uudemman kerran ja kokeilla joitakin kirjassa esitettyjä toiminta- tai ajattelutapoja.

Mikäli oikein muistan, en ole aiemmin kirjoittanut blogiini tämän tyyppistä kirjoitusta, jossa pohdiskelen arjen yleisiä asioita. Monissa seuraamissani ystävien blogeissa tällaiset kirjoitukset ovat yleisiä ja olen usein miettinyt niiden syytä ja kirjoittamisen motivaatiota. Tämän kirjoitelman perusteella ymmärrän asian nyt mielestäni selkeästi: kirjoittaminen keventää. Tuntuu kuin olisin kaatanut päässä vellovia asioita näytölle pois päätä rasittamasta. Olen aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen yhtä monta kertaa kuin lopettanutkin – ehkäpä tämän tyyppisten tajunnanvirta -blogitekstien kanssa harjoittelemalla saattaisin joskus päästä dokumentoimaan omaa elämääni myös ihan oikean päiväkirjan avulla.

Loppuun erään suuren urheilijan ja ajattelijan ajatuksia elämästä. Ali täytti joitakin viikkoja sitten 70 vuotta. 

Tieto on valtaa - tiedon jakaminen arvovaltaa -> Maksakakkuresepti

Treenikaverieni koirat pitävät minusta. Tähän ei ole syynä koirasilmäni tai mahtava vetovoimani vaan maksakakut. Olen jo pitkään käyttänyt itsetehtyjä maksakakkuja pääasiallisena namina koirankoulutuksessa. Maksakakut ovat terveellisiä, siistejä ja (koiran mielestä) herkullisia. Maksakakkujen tekeminen vie noin vartin, paistamiseen menee tunti ja paloitteluun kymmenen minuuttia. Kyseessä ei ole siis iso urakka, mutta hieman vaivaa kakkujen eteen on nähtävä. Alla resepti ja valmistusohjeet.

Maksakakkuresepti
- jauhettua maksaa 1500g (kolme pötköä tai rasiaa). Käytämme pääasiassa koiran ruuaksi tarkoitettua maksaa mutta treenikaverini käyttää myös ihmisen maksaa ;-). Jälkimmäinen on hieman kalliimpaa.
- 4 kananmunaa
- 4 teelusikallista valkosipulijauhoa
- noin 5 dl jauhoja.

Voideltu vuoka

Maksaa, kananmunia, jauhoja ja valkosipulijauhetta

Kaada kanamuna, valkosipulijauho ja maksa kulhoon

Lisää osa jauhoista

Kääri hihat ja aloita taikinan alustaminen rohkeasti

Työnnä käsi lihamyllyyn - eikun jatka alustamista niin kaun kunnes seos on taikinamaista

Lisää jauhoja niin kaun kunnes seos on vielä hieman tahmeaa, mutta kuitenkin kiinteää 

Kaada taikina vuokaan

Laita taikinan päälle margariinia/voita/öljyä kuivumisen estämiseksi

Valmina uuniin

Herkullista!

1 h, 175 astetta

Valmis kakku

Kakku kannattaa kumota kulhosta pian uunista ottamisen jälkeen, jotta se ei tartu vuokaan

Paloittelu kannattaa tehdä kun kakku on jäähtynyt mutta vielä aavistuksen lämmin

Leikkaa haluamasi kokoisiksi palasiksi. Itse käytän 5x5mm kuutioita.

Tästä setistä tuli 8 rasiallista. Voit pakastaa kakut ja sulattaa tarpeen mukaan

TopTeamin leiri 1

Pääsimme Jedin kanssa Suomen agilityliiton TopTeam valmennustiimiin. Ensimmäinen leiri oli Turussa ATT-areenalla 25-27.11. Perjantai-iltana meillä oli hotellilla yhteinen päivällinen, jonka yhteydessä käytiin läpi yleisiä TopTeamiin ja ensimmäiseen leiriin liittyviä käytännön asioita. Tunnelma oli odottava ja huulen heittoa piisasi heti alusta saakka. Päivällisen jälkeen Vappu veti meille erilaisia ryhmääntymisharjoituksia ja illan aikana ehti hyvin kuulemaan kaikkien osallistujien taustoista, toiveista ja tavoitteista.

Ensimmäiset treenit alkoivat lauantaiaamuna varhain klo 8 ATT-areenalla ja päivän aikana koirakoille oli treeniä kolmella radalla, jonka lisäksi Jerry kävi läpi ohjaajan lämmittelyä. Elinan radalla teemana mm. kontaktit, käännökset ja keppikulma. Minulle ja Jedille Elinan selkein viesti oli, että ohjauksista pitää lähteä aikaisemmin etenemään kohti seuraava estettä eikä jäädä suotta varmistelemaan. Juhan käännösradalta sain samat ohjaat – rohkeasti kohti seuraavaa tilannetta. Jarin radalla sai juosta urakalla ja sen haasteena oli mielestäni ohjaajan liikkeen rytmitys. Onnistuin tässä harjoituksessa mielestäni parhaiten. Päivän selkeä läksy oli rohkea liikkuminen, ohjauskuviosta aikainen irtoaminen ja varmistelusta luopuminen. Jerryn lämmittelyharjoitukset olivat yllättävän rankkoja, joten lihas- ja yleiskunnossa löytyi paljon petrattavaa.

Lauantai-iltana ohjelmassa oli yhteinen päivällinen ja seuraavan päivän kuvioiden läpikäynti. Sunnuntaille saimme valita joko Elinan kontaktitreenin tai Juhan käännöstreenin välillä. Lisäksi Jarilla oli tarjolla erittäin virtaava ja vauhdikas rata, joka kellotettiin. Valitsin Jedille ja minulle Elinan kontaktitreenin. Se oli ehkäpä viikonlopun parhain harjoitus, sillä keskityimme juuri meidän heikoimpaan esteeseen eli keinuun. Keinun treenissä on nyt tarkoitus palata takaisin alkuun ja opettaa Jedi juoksemaan keinun päähän siten, että lauta on tuettu. Siitä sitten koira nostetaan pois. Samanaikaisesti treenataan laudan paukuttamista maahan. Sitten kun molemmissa koiran suoritukset ovat itsevarmoja, yhdistetään ne tavalliseksi keinusuoritukseksi. Hyvin selkeä ja yksinkertainen suunnitelma, jonka kimppuun käymme Jedin kanssa joulukuun loppupuolella. Sunnuntaina Jerry kävi kanssamme läpi Davenportin jumpan ja tsekkasi hieman jalan tukilihaksien kuntoa. Mulla lihaksisto oli ihan ok.

Leirin lopuksi Vappu kävi läpi vielä henkiseen valmentautumiseen liittyviä asioita. Viikonlopun aikana kaikenlaista jumppaa ja ratoja kertyi sen verran, että jalat olivat leirin päätteeksi aivan hapoilla. Johtopäätöksenä siitä voi mielestäni tehdä, että kuntoa on vielä kehitettävä sillä treenien määrä oli kuitenkin vielä kohtuullinen.

Agilitytreenin osalta sain myös selkeät kehitysalueet:

-         Ohjauksista rohkea ja aikainen irtautuminen sekä varmistelun lopettaminen

-         Keinun parantaminen

Olen kaikin puolin tyytyväinen leiriin. Tunnelma oli korkealla ja harvoin tavallisissa kisoissa ja treeneissä kuulee noin kovaa kannustusta. Erityisesti Jarin sunnuntainradalla tsemppi oli erittäin korkealla. Kiitos kaikille mukana oleille ja Jannelle seurasta!

Kahden lelun leikki! Kahden lelun leikki! KLL!

Olen löytänyt itseni jankuttamasta. Jankuttaminen on tylsää. Jankuttaminen murentaa viestin sisällön kun kuulijat kyllästävät kuulemaan saman asiaa kerrasta toiseen. Jankuttaminen toimii huonosti. Olen huomannut jankuttavani pentujen ja nuorten (ja vanhempienkin) koirien omistajille, että kahden lelun leikki on avain onneen, ratkaisee kaikki ongelmat ja on muutenkin koirankouluttamisen liima, naula ja pultti - perustuksien sitkoaine. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esitellä KLL ja perustella, miksi kahden lelun leikki on mielestäni yksi koiran kouluttamisen perusjalkoja.

Ensinnäkin on syytä mainita, että leikki on ylipäätään koiran pentuajan tärkeimpiä opetettavia taitoja. Pentu osaa kyllä leikkiä itsekin, mutta pentuaikana sen täytyy oppia rakastamaan leikkiä  ihmisen kanssa. Pennun kanssa voi leikkiä useilla eri tavoilla, mutta uskon, että kahden lelun leikki eri variaatioissaan on leikeistä tärkein. En tarkoita, että muut leikit eivät kuuluisi pennun alkeiskoulutukseen, mutta jos pitäisi valita vain yksi leikki, niin se oli KLL.

Kahden lelun leikki on helppoa ja yksinkertaista. Siihen tarvitaan kaksi samanarvoista lelua. Lelut voivat olla samanlaisia tai ne voivat olla erilaisia kunhan ne ovat koiralle yhtä mieluisat. Leikin aikana toinen lelu on aktiivinen ja toinen on passiivinen. Käytän tässä nyt esimerkkinä narulelua ja narupalloa. Esimerkki:

• Leikitä koiraa narupallolla (aktiivinen).
• Kun koiraa on tarttunut leluun tiukasti ja taistelee siitä kanssasi, anna sen vetää itseäsi (voittaa).
• Lopeta narupallolla leikkittäminen (passiivinen)
• Samanaikaisesti aloita toisella kädellä koiran leikittäminen narulelulla (aktiivinen). Kun koira vaihtaa pallosta naruun, kehu ja innosta sitä leikkimään vielä rajummin.
• Kun koira taistelee narusta lujaa, lopeta leikkiminen (passiivinen) ja aloita leikittäminen uudestaan narupallolla
• jne.

Perussetti erilaisia leluja

Jotta leikki onnistuisi koiran täytyy tietenkin leikkiä leluilla – osa koirista leikkii luonnostaan, osalle leikkiminen on puolestaan opetettava. Tämän voi tehdä houkuttelemalla tai sheippaamalla. Leikissä on tärkeää antaa koiran voittaa! Voittamisella tarkoitan sitä, että kun koira vetää niin ihminen seuraa hieman vastustellen. Kun koira vetää todella kovaa, ihmisen ote lipeää ja koira voittaa lelun. On hämmästyttävää kuinka monesti sellaiset koirat, jotka eivät tuo lelua ohjaajalle takaisin, aloittavat yhtäkkiä lelun tyrkyttämisen takaisin ohjaajalle kun tätä voittamisleikkiä on toistettu muutaman kerran. En usko, että jos koira saa pitää lelun leikin päätteeksi, että se rapauttaisi koiran ja ohjaajan välistä suhdetta.

Kahden lelun leikin hyötyjä ovat:

• Koiran itseluottamus kasvaa kun se huomaa voittavansa ohjaajansa vetoleikissä
• Ohjaajan arvo kasvaa koska sen kanssa voi leikkiä aktivoivaa korkean vireen leikkiä
• Koira oppii irrottamaan lelusta, koska sitä palkataan irrottamisesta toisella lelulla
• Kun KLL toimii samanarvoisilla leluilla, sen avulla voi opettaa koiran leikkimään myös muilla leluilla. Kun koira tuo sinulle esim. palloa, palkkaat sen patukalla. Kun koira on patukassa, heität pallon, jonka noutamisesta palkkaat taas patukalla.

Yritän jossakin välissä tilata Ruokonen tuotannoilta videomateriaalia kahden lelun leikistä.

KLL rules!

Tavoitteet kaudelle 2011-2012

Tavoitteita on monenlaisia. Tulostavoitteet ovat selkeitä ja yleensä helposti mitattavia kuten esimerkiksi mailin juokseminen alle neljän minuutin. Prosessitavoitteet puolestaan kuvaavat tekemistä itsessään kuten esimerkiksi kaksi pitkää lenkkiä viikossa. Omia tavoitteita asettaessani olen yleensä sortunut tekemään pelkästään tulostavoitteita unohtanen matkantekemisen tärkeyden. Tällä kaudelle olen päättänyt asettaa sekä prosessi- että tulostavoitteet.

Haave maratonajan parantamisesta polttelee edelleenkin. Tulokset eivät kuitenkaan parane ilman harjoittelua, joten yleiskunnon ylläpidon osalta asetan tälle kaudelle tavoitteeksi:

• Kaksi vähintään 45 minuutin pituista juoksulenkkiä viikossa. Talvella toinen lenkeistä on mahdollista korvata hiihdolla tai uinnilla.
• Vähintään kaksi lihaskuntoharjoitusta viikossa. Tavoitteena selkävaivojen estäminen ja liikkuvuuden parantaminen.
• Tukholman maraton 2.6.2012 alle 4 h 30 min.
• Osallistuminen Canicrossin SM-kisoihin 2012

Agilityn osalta tavoitteet säilyvät niin ikään samansuuntaisina kuin viime kaudella. Uutena elementtinä on koirakohtaiset ja prosesseihin liittyvä tavoitteet.

Vertti:

• Vähintään kaksi hyvin suunniteltua rata- ja esteharjoittelutreeniä viikossa rennolla ja hyvällä asenteella
• Pujottelun, puomin, keinun sekä takaakiertojen parantaminen
• Nollaprosenttitavoite: yli 25 %
• Voittonollia 2. Tavoitteena valioituminen

Jedi

• Vähintään kaksi hyvin suunniteltua rata- ja esteharjoittelutreeniä viikossa rennolla ja hyvällä asenteella
• Jedin itsevarmuuden kasvattaminen keinulla ja puomissa. Lähtöjen parantaminen.
• Takaaleikkausten parantaminen ja uusien tekniikoiden kokeilu
• Nollaprosentti: yli 60 %
• SM- ja karsintanollien saavuttaminen 30.4.2012 mennessä
• Kaksi nopeaa nollarataa SM-kisoissa sekä kolme nopeaa nollarataa ja yksi tulos maajoukkuekarsinnoissa.

Niken tavoitteet ovat moninaiset ja ansaitsevat oman erillisen suunnitelman.

Mielenkiintoinen kausi tulossa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Lenkkarit jalkaan, maksakakut pakkasesta ja pihalle!

Kauden 2010-2011 tavoitteet

Blogin ylläpito on osoittautunut työlääksi. Elämästä on löytynyt niin paljon mielenkiintoisempia asioita koko kesän, että koneen äärelle juuttuminen ja asioiden kirjoittaminen tekstimuotoon on lykkääntynyt viikko toisensa jälkeen. Toisaalta, mitään järkevää sanottavaakaan ei ole juolahtanut mieleen.

Tässä vaiheessa kesää on sopiva hetki pohtia miten kaudelle asetut tavoitteet toteutuivat.

Tukholman maratonin osalta tulokset jäivät kauas tavoitteista. Syksyllä 2010 asetin tavoitteeksi maratonille 4,5 h alituksen, mutta jo keväällä tuli selväksi, että tavoitteesta tultaisiin jäämään merkittäväksi. Syynä huonoon suoritukseen oli harjoituksen puute. Vuonna 2011 juoksua on kertynyt heiaheia.com –päiväkirjan mukaan 127 km, josta 42 km juurikin tuolla maratonilla. Käytännössä tammi-toukokuussa kilometrejä olisi pitänyt saada alle yli 250 km. Muita syitä huonoon menestykseen ei löydy kuin laiskuus.

Agilityn SM-kisoissa olin kahdella koiralla. Oman koirani Jedin kanssa ensimmäisellä (hyppy)radalla tiputimme riman tiukassa käännöksessä emmekä päässeet finaaliradalle. Selkeää syytä tiputukseen en ole keksinyt. Lainakoira kelpie Decon kanssa tuli selkeä ohjausvirhe ja karsintaradan tulos oli 5. Decon kanssa tullut virhe harmitti, sillä se tuli juuri sellaisessa tilanteessa, jossa tiesin että minun olisi pitänyt ohjata Decoa paljon tarkemmin.

Agilityn maajoukkuekarsinnoissa teimme Jedin kanssa hyviä perussuorituksia ja olen suoritukseen tyytyväinen. Lauantain agilityradalla teimme puhtaan suorituksen ja radan sijoitus oli 8. Olin itse ladannut paukut ensimmäiseen hyppyrataan, sillä meidän kontaktit eivät ole nopeimmasta päästä. Oli mukava nähdä, että myös meidän agilityratojen vauhti on kohtuullinen. Sunnuntaina teimme hyvin onnistuneen suorituksen ensimmäisellä radalla ja sijoituimme tuon radan tuloksissa sijalle 3. Pisteitä tuosta radasta saimme 48,5 ja finaaliradalle starttasimme erittäin hyvistä asetelmista. Sunnuntain toiselta radalta tulos oli hylkäys, ja kun finaaliradaltakin tuli hylkäys, koko karsintakisan tulokseksi tuli hylkäys. Karsinnoista jäi kuitenkin hyvä jälkimaku. Merkittävimpänä opetuksena on radan suorittaminen huolellisesti loppuun saakka vaikka virheitä olisikin jo tullut.

SM-kisojen ja karsintojen tavoitteet eli nollaradat kaikilta radoilta ei toteutunut, mutta olen kohtuullisen tyytyväinen suorituksiin. Esimerkiksi karsintojen nollaprosentti vastasi kevään nollaprosenttiamme.

Seuraavan parin viikon aikana tarkoitukseni on asettaa uudet tavoitteet ja välitavoitteet seuraavalle kaudelle.

Hengissä!

Rakas Blogi!

En ole unohtanut sinua! Haluaisin niin kovasti kirjoittaa ja päivittää kuulumisia, mutta prioriteettilistalleni ilmestyy toinen toistaan tärkeämpiä ja mielenkiintoisempia tehtäviä. Malta mielesi ja ole kärsivällinen. Hyvää kannattaa odottaa! Yritän tuottaa alati kilpailtujen agilityblogikirjoitusten saralla tyrniäkin tyrnimmän paalutuksen kesäkuun aikana.

t. juha

Tempus fugit

Viime kirjoituksesta on vierähtänyt luvattoman pitkä aika. Onkohan syynä laiskuus, kiire tai yksinkertaisesti vain se, että ei ole mitään sanottavaa tai sitten kaikki edellä mainitut? Tällä kertaa ajattelin päivitellä vain hieman kuulumisia.

Niken kanssa yhteistyö on lähtenyt käyntiin hyvin. Olen pyrkinyt välttämään Niken vertaamista Jediin, mutta se ei ole kovin helppoa. Ulkonäkönsä puolesta neidit muistuttavat paljon toisiaan, mutta luonteissa tuntuu olevan paljon eroja. Siinä missä Jedi on pehmeä ja ohjaajanöyrä, on Nike puolestaan varustettu vahvalla hermorakenteella ja itsenäisyydellä. Tuntuu, että Nikeä ei hätkähdytä juuri mikään tai jos hätkähdyttäisikin niin vain hetken. Nyt tuntuu siltä, että Jedin kanssa olen saanut monia asioita lähes ilmaiseksi joutuessani taistelemaan arjessa Niken huomiosta ja mielenkiinnosta. Olen onnistunut tässä mielestäni hyvin ja viimeisen kuukauden aikana arvoni on (toivon mukaan) noussut myös Niken silmissä. Olen pyrkinyt tukemaan tätä mm. pitämällä Nikeä mukanani töissä ja erossa muista koiristamme mahdollisimman paljon.

Treeneissä olemme Niken kanssa keskittyneet leikkimiseen ja oppimisen oppimiseen. Nikelle on sheipattu paljon asioita ja niitä ollaan vasta tuomassa ärsykekontrolliin. Agilityssä ajatukseni on opettaa Nikelle perustaidot muualla (menemään asioiden välistä, läpi, yli, liikkeen ja melun tuottaminen, paikalla pysyminen jne.) ja vasta sen jälkeen yhdistää ne esteisiin. Putkea Nike on mennyt muutaman kerran ja siivekkeiden kiertoa on niin ikään sheipattu.

Jedin kanssa kesän kisakauteen valmistautuminen sujui talvella hyvin. Viimeiset 3 viikkoa olemme ottaneet iisisisti, sillä koirillemme tuli kennelyskä. Molemmat BC:t olivat antibioottikuurilla ja Neron yskä meni ohi nopeasti ilman lääkkeitä. Vertti vältti yskän tällä kertaa. Pääpaino treeneissä on ollut kontakteissa. Keinu on edelleen kesken ja uutena ongelmana on tullut kisoissa a-esteen alastulo. Toivottavasti pieni treeni- ja kisatauko ovat tuoneet näihin esteisiin varmuutta. Yskän jälkeen täysipainoinen harjoittelu alkaa ensi viikolla ja ohjelmassa on myös pääsiäiskisat.

Lopuksi videomateriaalia viime viikonlopun pentutapaamisesta. Kiitos järjestelyistä Pete ja Oili!

t. jr

Tending Zenith a.k.a Nike (bcn synt. 5.11.2010)

Tästä se alkaa - uuden tarinan synty. Saimme jouluna mitä mainioimman paketin eli uuden koiranpennun täydentämään laumaamme. Niken vanhemmat ovat agility- ja tokopiireistä tuttu bc Tenging Pawnee ”Meg” ja ruotsalainen bc Jm's Bc Zito. Nike tulee treenaamaan samoja lajeja kuin Jedi ja silläkin tulee olemaan kaksi ohjaajaa. PK-puolella olemme ajatelleet laittaa hieman enemmän paukkuja viesti-kokeeseen.

Agilityn osalta olen pohtinut paljon Jedin peruskoulusta ja mitä muuttaisin, jos voisin palata ajassa taaksepäin. Niken myötä asioiden pohdinta on saamassa konkretiaa ja joudun pohtimaan valintojani uudelleen. Tämän kirjoitus on osa tuota arviointiprosessia.

Mitä siis tekisin toisin? Ensimmäisenä tulee mieleen tasapaino koira estetaitojen ja ohjattavuuden välillä. Mielestäni Jedi on helpoin koira, jota olen koskaan ohjannut, mutta sen taitotaso esteillä (kepit, kontaktit) ei ole ”samalla tasolla” ohjattavuuden kanssa. Käytännössä siis koen, että Jedi on ohjauksellisesti hyvässä mallissa, mutta esteiden suorittamisen nopeutta ja varmuutta on kasvatettava vielä paljon. Niken kanssa aion kiinnittää huomioita taitojen tasapuoliseen kehittymiseen.

Toinen esille tuleva asia on koiran suoritusasenne tai suoritusilme. Uskon, että tein Jedin kanssa koulutusvirheitä keinun alkeisopetuksessa unohtamalla seurata sen suoritushalukkuutta ja innokkuutta - onnistuin tekemään keinusta painostavan esteen mieluisan esteen sijaan. Tätä fiilistä korjataan edelleen. Jatkossa haluan hakea oikean suorituksen lisäksi myös oikeaa asennetta. Tässä kohtaa tulee ehkä merkittävin ero Jedin peruskoulutukseen. En ole hakenut Jedille erityisesti vauhtia opetuksen alkuvaiheessa vaan antanut sen oppia ja pohtia asioita itsenäisesti ja rauhassa. Jedi on saavuttanut mielestäni tällä tavalla kohtuullisen vauhdin, mutta potentiaalia on vielä paljon käyttämättä. Niken kanssa aion muistaa palkata myös oikeasta draivista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun koira on esimerkiksi oppinut laittamaan tassut alastulokontaktilla oikeaan paikkaan, oikean suorituksen kriteeri nousee niin, että sama asia pitää tehdä oikealla draivilla. Draivilla tarkoitan koiran vauhtia ja kiihkeyttä – sitä Salme Mujusen peräänkuluttamaa ”säästelemätöntä suoritusvoimaa”. Uskon, että tämä hoituu kasvattamalla harjoitushetken intensiteettiä (paljon lyhyitä toistoja korkealla onnistumisprosentilla) sekä ohjaajan oman vireystilan säätelyn kautta.

Olen erittäin vakuuttunut E&E esittämistä ajatuksista agilityn perusteiden kouluttamisessa ja tulen perustamaan esteopetuksen pitkälti heidän esittämiin ajatuksiin.

Entäpä ”insinööriagilityn” tulevaisuus? Aionko jatkaa ohjauksellisesti samalla tiellä kuin Jedin kanssa? Kyllä vain. Tulen rakentamaan Niken ohjausjärjestelmän samoille periaatteille ja ohjenuorille kuin Jedinkin ohjaamisen. Olen erittäin tyytyväinen Jedin tapaan vastata ohjaamiseen ja uskon, että tämä tapa sopii myös minulle. Lisäksi toisenlaisen ohjaustavan rakentaminen Nikelle voisi olla kohtalokasta – en usko, että pystyn ohjaamaan kahta maxi koiraa merkittävästi erilaisilla tavoilla. Tällä hetkellä opettelen itse ohjaamaan Jediä vähemmällä kontrollilla ja toivon, että pystyn omaksumaan vähemmän kontrolloivan ohjaustavan Niken kanssa heti alusta lähtien.

Ensimmäiset virkkeet tarinasta on jo kirjoitettu ja sivun loppu häämöttää. Seuraavalle sivulle voisi kirjoittaa vaikkapa muutaman sanan tempuista ja Niken sosiaalistamisseikkailuista.

t. jr

Bloggaaminen

Kun elokuussa 2010 päätin aloittaa blogin ylläpitämisen asetin tavoitteeksi kaksi kirjoitusta kuukaudessa. Syksyn aikana olen tehnyt kuusi kirjoitusta eli noin 1,2 kirjoitusta kuukaudessa. En päässyt tavoitteeseeni kirjoitusten määrässä, mutta olen erittäin tyytyväinen niiden laatuun. Lukaisin äsken kaikki kirjoitukseni läpi ja minusta tuntuu, että olen onnistunut kiteyttämään ja selventämään ajatuksiani. Olen saanut myös jonkin verran palautetta kirjoituksista. Kiitos kaikille palautetta antaneille.

Lyhyen pohdinnan jälkeen olen päättänyt jatkaa bloggaamista ainakin ensi kesään saakka. Uuden pennun (Tending Zenith a.k.a. Nike) kouluttamisen suunnittelu ja toteuttaminen tuo varmasti mielenkiintoisia aiheita pohdittavaksi.

t. jr

Takaaleikkaus ja kiirastuli

Huh! Onpa aika rientänyt nopeasti. Olen auttamattomasti jäänyt jälkeen asettamastani blogikirjoitus/kaksi viikkoa -tavoitteestani. Olen silti suhteellisen tyytyväinen suoritukseeni.

Olin marraskuun puolessa välissä T-koirien kaveriporukan järjestämällä agilityleirillä Mouhijärvellä. Kouluttajina olivat Marko Mäkelä ja Maria Aaltonen. Treenit olivat erittäin antoisat ja paljon ajatuksia herättävät. Rataantutustumiset tehtiin huolella ja eri ohjausvaihtoehdoista puhuttiin paljon. Olen jo aiemmin pistänyt merkille, että oma ohjausvaihtoehtorepertuaarini on muita ohjaajia niukempi ja että omalle ohjaamiselleni asettamat ohjenuorat sekä helpottavat että vaikeuttavat ohjauksen suunnittelua. Merkittävin ohjenuora, joka rajoittaa eri ohjausvaihtoehtojani, on, että Jedi ei saisi koskaan leikata selkäni takana. Tämä poistaa ohjausvalikoimastani mm. sokkarit, flipit ja jaakotukset. Miksi olen päättänyt tehdä näin?

Jedin agilityohjausjärjestelmää suunnitellessani päätin panostaa siihen, että järjestelmä olisi koiralle mahdollisimman selkeä ja että valssit, takaaleikkaukset ja takaakierrot olisivat Jedille mahdollisimman vahvat. Järjestelmäni perustuu Greg Derretin ohjausjärjestelmään, mutta siihen on lisätty paljon suomalaisia ja pohjoismaalaisia mausteita. Olen alle listannut valintani vahvuuksia ja heikkouksia.

Sokkarin yms. (ohjaukset, joissa koira leikkaa ohjaajan takana) heikkoudet:

• Sokkarin aikana tulee hetki, jolloin ohjaaja ei näe koiraa.
• Jos sokkari tehdään myöhässä, koira hidastuu.
• Koiralle, jolle tehdään sokkareita, täytyy rakentaa erittäin vahva ohjaavan käden puolelle tulo. Kun koira lähestyy ohjaajan takaa, se tulee yleensä ohjaajan lähimmän hartian ja katseen puolelle. Jos ohjaajan signaalit ovat epäselviä, voi koira leikata ohjaajan takana myös omatoimisesti.
• ”Kaikki esteet ovat sallittuja.” Myös ohjaajan selän takana olevat esteet ovat potentiaalisesti sallittuja. Kun ohjaajan selän takaa leikkaaminen ei ole koiralle sallittua, osa esteistä on automaattisesti koiralle kiellettyjä, eivätkä ne yhtäkkiä muutu sallituiksi.
• Voimakkain jarrutus koiralle on ohjaajan pysähtyminen ja ohjaajan rintamasuunnan kääntäminen kohti koiraa. Esimerkiksi jaakotuksessa koiraa jarrutetaan voimakkaasti ja annetaan lupa suorittaa ohjaajan selän takana oleva este. Mielestäni tässä on vaara, että ohjaamisen loogisuus heikentyy, sillä esimerkiksi valssissa koira ei saisi lipsua ohjaajan selän taakse.

Mitä menetän valinnallani?

• Sokkarissa ohjaajan liike säilyy, jolloin myös koiran liike säilyy. Joillakin radoilla on paikkoja, joissa sokkari olisi kenties paras ohjaus. Omassa järjestelmässäni voin tehdä sokkareita, kun koira on putkessa, jolloin se ei näe, että tein sokkarin. Mutta tosiasia on, että joissakin paikoissa en pysty tekemään optimaalisinta ohjauskuviota.
• Jaakotuksella voidaan kääntää koiraa erittäin tiukasti ja esteen jälkeen ohjaajan liike on kohti seuraavaa estettä ilman, että ylävartalo pyörähtää koiran mukana. Pyörähdys voi mahdollisesti lisätä koiran kaarrosta. Itse joudun miettimään tiukkoihin käännöksiin muita apuja, kuten puolivalssin (vastaisella kädellä kääntämisen) tai vedon erittäin kovalla suullisella käskytyksellä vahvistettuna, pitääkseni koiran kaarroksen tiukkana.
• Niisto-sokkareissa, saksalaisissa yms. menetän juuri tuon käännöksen jälkeisen ylävartalon oikean suunnan, jolloin on vaara, että koiran käännös venyy.

Mitä saavutan valinnallani?

• Merkittävin hyöty on mielestäni se, että Jedille blindcross bodyline eli hartialinja on erittäin voimakas signaali. Se haluaa aina tulla eteeni, mutta ei koskaan siten, että se leikkaisi selkäni takana. Minulla on yksi voimakas työkalu eli hartialinja, jonka kautta voin hahmottaa ohjaamiseni.
• Jediin päin kääntyminen on erittäin voimakas jarrutus. Se ei suorita takanani olevia esteitä, ellen anna sille siihen lupaa kädellä, joka kääntää hartialinjani tehden esteistä sallittuja. Tämä asia ei liity niinkään sokkariin, vaan tuohon edellä mainittuun hartialinjaan
• Ohjausrepertuaarin rajallisuus helpottaa ohjaussuunnitelman tekemistä. Monissa ratatilanteissa on useita eri ohjausmahdollisuuksia, mutta voin itse valita vain niistä, joissa koira ei leikkaa selän takaa.

Tähän mennessä olen ollut tyytyväinen valintaani. Minulla on rajalliset mahdollisuudet treenata, jolloin eri ohjaustekniikoiden hiomiseen ei ole liiaksi aikaa. Jättämällä osan tekniikoista/kuvioista pois voin keskittyä jäljelle jääviin perusohjauksiin. Viimeisen vuoden aikana olen useaan otteeseen arvioinut valintani järkevyyttä ja hyötyjä. Uskon, että tulen pitämään ohjenuorastani edelleen kiinni, mutta saatan tulevaisuudessa joissakin tilanteissa ottaa käyttöön ohjauskuvion, jossa Jedi saa leikata selkäni takaa. En usko, että tämän takia ”palan kiirastulessa”. Uskon pikemminkin, että johtuen siitä että selän takaa kulkeminen ei ole Jedille sallittua, uusi kuvio, esimerkiksi jaakotus, tulisi olemaan Jedille erittäin voimakkaasti toimiva ohjaus. Lähivuodet ja ennen kaikkea rataprofiilien kehitystrendit tulevat näyttämään, tulenko muuttamaan ohjausjärjestelmääni sokkareiden suhteen vai en.

Keinuprojekti

Jedin keinun suorittamisessa on ollut aina parantamisen varaa. Viime aikoina suoritus on tullut erittäin hitaaksi ja Jedi on keinulla erittäin epävarma. Kesän aikana rakensin korkeussäädettävän keinun, mutta sekään ei tuonut asiaan välitöntä helpotusta. Ongelmaa analysoituani ja E&E kirjan myötä olen päättänyt palata keinuharjoittelussa takaisin alkutekijöihin. Alla on koulutussuunnitelmani.

Tavoite

Jedi haluaa suorittaa keinun iloisena, itsenäisesti ja ilman ohjaajan apua. Jedille on kristallin kirkasta keinun oikea suoritustapa ja se tunnistaa suullisen keinu-käskyn. Keinua suorittaessaan se juoksee keinulaudan päähän, siirtää painoa takajaloille ja nyökkää kuonollaan jääden kontaktille siten, että kaikki neljä jalkaa ovat kontaktilla.

Koulutuksen filosofia

Keinu on haastava este, koska:

• Suoritukseen kuuluu liikkuva pinta
• Maahan osuessaan keinu paukahtaa ja hypähtää hieman takaisin ylöspäin
• Koira voi sekoittaa puomin ja keinun
• Keinuja on erilaisia ja niiden liike voi olla erilainen ja niiden pitämät äänet vaihtelevat

Tästä johtuen tavoitteeni on E&E teesien mukaisesti opettaa Jedi rakastamaan liikettä ja ääntä.

Liikkeen opettamisen välivaiheet

• (Opetan jedin nousemaan paikallaan olevalle (tasapaino)laudalle)
• Opetan Jedin pyytämään liikettä – Jedi nyökkää -> heilautan lautaa ja palkitsen namilla
• Opetan Jedin liikuttamaan lautaa itse – Jedi liikkuu siten, että lauta heilahtaa -> naksu ja nami
• Opetan Jedin vaatimaan liikettä – laudan heiluttaminen on vaikeaa ja Jedin on tehtävä töitä, että saa sen liikkumaan

Äänen opettamisen välivaiheet

• Ehdollistan Jedin klassisesti erilaisiin ääniin (ääni->nami)
• Opetan Jedin pyytämään ääntä – Jedi tekee tempun ->tuotan äänen ja palkitsen namilla (eli ihan niin kuin klikkeri, mutta ääni voi olla esim. räminä)
• Opetan Jedin tekemään ääntä – Jedi tökkää kuonolla tai tassulla tavarakasaa, joka hajoaa äänekkäästi
• Opetan Jedin vaatimaan ääntä – sama kuin edellä mutta tavarakasa on vaikea hajottaa

Taitojen yhdistäminen keinulla

Ehdollistan Jedin klassisesti erilaisten keinujen ääneen – paukahdus->nami

Liike:

Opetan Jedille halutun käytöksen keinun päässä (neljä jalkaa kontaktilla ja nyökkäys) – imutan Jedin kontakille ->avustaja nostaa laudan ylös Jedin edelleen syödessä namia kädestä ->poistan namikäden-> odotan, että Jedi nyökkää -> avustaja laskee/heiluttaa keinua hieman alas -> palkkaus kädestä namilla -> Jedin syödessä namia, avustaja nostaa keinun yläasentoon -> nyökkäys ja nami jne.

Ääni ja maahan osuminen:

Kun yllä oleva onnistuu kasvatetaan liikkeen määrää ja lisätään siihen laudan osuminen maahan ja paukahtaminen.

Luvan kanssa keinulta lähtö:

Kun ääni ja maahan osuminen sujuvat, lisään harjoitukseen kontaktilta luvan kanssa lähtemisen.

Keinun alkuosan lisääminen:

Avustaja pitää lautaa ylhäällä ja Jedi nousee laudalle ja juoksee sen päähän, jotta lauta liikkuisi ja pitäisi ääneen. E&E ajatuksen mukaan koira ei ajattele gravitaation hoitavan keinun liikettä vaan koira ajattelee, että kun se juoksee laudan päähän se saa aikaan liikettä ja ääntä – jotka ovat superhyvä juttu.

Viimeisenä steppinä tulee avustajan häivyttäminen ja opitun taidon yleistäminen erilaisille keinuille.

Koulutussuunnitelmasta tuli pitkä ja pienempiä vaiheita jäi puuttumaan. Tiedän, että tämä tulee toimimaan. Ajatus on hyvä, motivaatio korkea ja Jedi on pätevä.

E&E agilityseminaari 24-26.9.

Agility Right from the Start –kirjan tekijät Eva Bertilsson ja Emelie Johnsson Vegh (E&E) Ruotsista olivat viime viikonloppuna Caniksen järjestämässä agilityseminaarissa kouluttamassa suomalaisia koirakoita. Olen syksyn aikana lueskellut E&E:n tiiliskiveä (440 sivua) ja löytänyt siitä paljon hyviä ideoita ja ajatuksia omaan harjoitteluuni ja kouluttamiseen. Osallistuin seminaariin bc Jedin kanssa ja tavoitteena oli saada lisää ajatuksia sekä selventää joitakin kirjassa esille tulleita asioita.

E&E perustavat kouluttamisen klikkerikoulutuksen periaatteisiin ja kantavana teemana oli koiran halu vapaaehtoisesti tarjota ja tehdä suoritettavaa asiaa. Klikkeriajatusten mukaisesti he jakavat opeteltavan asian pienen pieniin palasiin ja rakentavat palasista valmiin suorituksen. E&E pitävän harjoittelun kulmakivinä:

• Focus - koira ja ohjaaja keskittyvät harjoitukseen
• Intensity – intensiteetti, harjoittelu on tehokasta ja nopeaa
• Handling system – ohjaaja noudattaa ohjausjärjestelmäänsä kaikissa olosuhteissa (vaikka harjoiteltava asia ei olisikaan ohjaukseen liittyvä)

Kurssin mielenkiintoisinta antia oli siirtymiset harjoitusten välillä (transports). E&E korostavat todella paljon siirtymisiä harjoitusten ja toistojen välissä. Itse asiassa, heidän koulutuslähestymistapansa olisi erittäin vaikea toteuttaa, ilman että koira huomioitaisiin koko ajan myös toistojen välissä ja siirtymisissä eri pisteiden välillä harjoituksen aikana. Seminaarissa harjoiteltiin neljää eri siirtymistapaa:

• Treat magnet eli imuttaminen namilla siten, että koiran kuono on koko ajan kiinni kädessä
• Taluttaminen pannasta
• Koiran on kiinni lelussa (vetoleikki)
• Koiran nostaminen syliin

Lyhykäisyydessään E&E halusivat harjoituksen menevän seuraavasti:

1. Koira tarjoaa haluttua temppua tai jotakin halutun suuntaista (klick!)
2. Koira palkataan
3. Palkkauksesta siirrytään suoraan siirtymiseen ja siirrytään takaisin aloituspisteeseen
4. Kun siirtyminen loppuu koira tarjoaa uudestaan haluttua temppua….

Jos koira epäonnistui tempussa, johdatettiin se jollakin siirtymistavalla uudestaan lähtöpisteeseen. Siirtymisen päättyminen tapahtui lennossa eli koira ja ohjaaja olivat liikkeessä, josta koira sai lähteä uudestaan tarjoamaan haluttua temppua. Tämä on olennainen osa E&E ajatusta miten yhdistää lähteminen luvan kanssa ja milloin koira saa tarjota temppua. Tilanteessa, jossa siirtyminen päättyy liikkeen aikana saa koira tarjota tekemistä automaattisesti. Jos ohjaaja ja koira pysähtyvät on koiran odotettava lupaa lähteä liikenteeseen. Tästä johtuen paikallaan olevaa lähtöä voi käyttää vain kun koira tekee jotakin jota se jo osaa. E&E mukaan tästä on etuna mm., että koira tekee lähtöjä vain kun se tietää mitä sen kuuluu tehdä, minkä takia lähtöön on helppo saada vauhtia ja räjähtävyyttä. Siirtymisten tärkeä etu on myös siinä, että koira ja ohjaaja tekevät harjoitusta koko ajan yhdessä eikä koira jää hetkeksikään ilman ohjaajan huomioita. Jotta koiran ohjaaja voi ottaa koulutusohjaajalta palautetta suoritusten välissä, on koiralla myös oltava parkkipaikka (matto, häkki tms.), jossa se voi odottaa sillä aikaa kun ohjaaja kuuntelee palautetta.

Ennakko-odotuksistani huolimatta koulutus muistutti hyvin paljon ”perinteistä” agilitykoulutusta ja erona oli lähinnä koiran palkkaamisen tarkkuus, ajoitus ja systemaattisuus – kurssin aikana myös koirat, joilla oli keskittymisvaikeuksia harppoivat eteenpäin koulutuksessa olosuhteiden haastavuudesta huolimatta. Oma koirani oli kurssin kokeneemmasta päästä, joten oli mukava nähdä miten nuoret ja kokemattomat koirat vastasivat harjoituksiin ja hyötyivät siitä, että niillä ei ollut harjoituksen aikana mahdollisuutta keskittyä muuhun kuin ohjaajaansa.

Olen kaikin puolin tyytyväinen seminaarin antiin. Sain uusia ajatuksia ja E&E:n kirjassa esitettyihin asioihin tuli lisää valaistusta. Sain myös lääkkeitä siihen miten ratkaista minun ja Jedin tämän hetken ongelmia. Seuraavassa kirjoituksessa kerron, miten aion ratkaista keinuongelmamme E&E esittämien perusteiden pohjalta.