Kesän 2013 pääkisat pulkassa

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät

kovin paljon on myös itsestäs kiinni miten, tämänkin kuvan värität

                       

                                                          -Stella, aamun kuiskaus-

Rikkonainen treenikausi sai viikonloppuna arvoisensa päätöksen. Vuoden 2013 maajoukkuekarsinnoissa emme päässeet tuloksilla juhlimaan. Hyppyradalta tuloksena 15 (rima ja kaksi kieltoa) ja agilityradalta tuloksena 10 (puomin alastulo ja kielto). Tästä huolimatta olen viikonlopun saldoon suhteellisen tyytyväinen.

Lähtökohdat kesän arvokisoihin olivat huonot. Jedi loukkasi helmikuussa vasemman etujalan varpaansa, jota hoidettiin levolla. Lopputalvesta varvas tuli kuntoon mutta myöhemmin keväällä Jedi kevensi välillä vasenta etujalkaansa ravissa ja välillä jopa selkeästi ontui. Vaivaan ei löydetty selkeää diagnoosia mutta vahvin epäilys oli biceps-jänteen tulehdus. Tätä hoidettiin kipulääkkeillä ja levolla. Lisäksi Jedi on ollut muutaman viikon välein hieronnassa ja muissa hoidoissa. Muutaman viikon lääkekuuri loppui juuri siten, että saimme osallistua dopingvaroaikojen puitteissa SM-kisoihin. Siviilissä ja töissä on myös ollut hullunmyllyä ihan riittävästi omiin tarpeisiin, mikä omalta osaltaan on vaikuttanut keskittymiseen ja kisoihin valmistautumiseen.

Vähäinen treenimäärä kostautui SM-kisoissa. Pääsimme Jedin kanssa treenaamaan vain muutaman kerran ennen SM-kisoja ja yhteistyö ei todellakaan ollut saumatonta. Jedillä oli intoa ja vauhtia vaikka muille jakaa, mutta ohjaajan askelmerkit eivät olleet lainkaan kohdallaan. SM-kisojen saldona joukkueradalta 10  ja joukkueen yhteissijoitus oli 19. Yksilökisassa hypäriltä tuloksena oli hylkäys tyhmän esteenohituksen takia – ohjasin huolimattomasti (alla oli jo yhden riman tipus). Yhteistyö oli kuitenkin jo parempaa kuin joukkueradalla.

Maajoukkuekarsintakisoihin valmistautuminen sujui aavistuksen paremmin kuin SM-kisoihin. Pidin Jediä edelleen paljon levossa (1 lajitreeni/vk) ja lisäsin treenimääriä erittäin varovaisesti muutaman minuutin kerrallaan. Jedi ei ole oirehtinut kesän aikana lainkaan, mutta biceps-jänteen vaivat kroonistuvat (kuulemma) helposti, joten olen treenannut todella niukasti.  Vähäisestä treenimäärästä on ollut myös hyötyä. Jedille on tullut lisää draivia ja vauhtia. Minulle tämä on tuonut omaan haasteensa. Ohjaamisen rutiini on ollut huono ja koiran paremman vauhdin takia ohjaamisen ajoittaminen on ollut haastavaa.

Nyt vietämme Jedin kanssa muutaman viikon loman agilitytreeneistä ja aloittelemme säännölliset treenit elokuun puolivälissä. Tämän muutaman viikon aikana pitäisi tehdä treenisuunnitelma ja asettaa ensi kauden tavoitteet. Muutamia ajatuksia painopistealueista on jo pyörinyt mielessä mutta mitään ei ole lopullisesti päätetty.

Konsultointia ja kokonaisuuksia

Agi.fi lehdessä 2/2012 on mielenkiintoinen Satu Hillin kirjoittama juttu Agilitykoulutusta vai -konsultointia. Satu on treenikaverini, joten koen velvollisuudekseni tarttua hänen jutussaan esille nostamiin aiheisiin. Jutussa Satu lanseesari kaksi uutta termiä:

- Agilitykonsultti
- Ohjaajan käsiala

Tässä kirjoituksessa tartun tuohon ensimmäiseen termiin. Harmillisesti, Satu ei määritellyt agilitykonsultti -termiä selkeästi. Hän kirjoittaa termistä monipuolisesti ja termi tulee tekstin perusteella verrattain selkeäksi, mutta jatkokäytön kannalta termin selkeä määrittely olisi ollut hyödyllinen. Jutussa Satu käyttää agilitykonsultti-termiä osittain valmentamisen synonyyminä mutta näkee sen kuitenkin pikemminkin toimintana, jossa pyritään auttamaan aloittelevia agilitaajia kokonaisuuden hahmottamisessa. Alla oma ehdotukseni muutamalle määritelmälle.

Agilityvalmennus on kokonaisvaltaista koirakon opastamista, kouluttamista ja tukemista. Valmennus on vuorovaikutteista, pitkäjänteistä ja keskittyy koiran ohjaajaan.

Agilitykoulutus on koirakon kouluttamista ja opastamista. Toiminnan tavoitteena on koiran ja ohjaajan taitojen kehittäminen.

Agilitykonsultoinnissa pyritään ratkomaan koirakon ongelmia ja keskustelemaan mahdollisista ratkaisuista tai avustamaan ohjaajaa strategisten linjausten tekemisessä.

Nämä kolme toimintaa voisivat loksahtaa samaan kuvaan tai jatkumolle oheisen kuvan mukaisesti. En ole kuvaan vielä täysin tyytyväinen. Mikä sinun mielestä sopisi paremmin y-akselille?

Mielestäni Suomessa on verrattain vähän puhdasta agilityvalmennusta - valtaosa toiminnasta on agilitykoulutusta. Monilla kouluttajilla ja koirakoilla on kuitenkin pitkäaikainen koulutussuhde, mikä voisi täyttää valmennuksen tunnusmerkit. Tämä on mielestäni selkeä puute suomalaisessa agilitykulttuurissa. Toivottavasti SAGI:n ponnistelujen myötä saamme myös koirakoiden valmennustoiminnan uudelle tasolle lähivuosina.

Olen pohtinut, miten voisin kehittää omaan kouluttamistani kohti kokonaisvaltaisempaa ja valmennuksellisempaa suuntaa. Siirtyminen agilitykoulutuksesta agilityvalmennukseen edellyttää, että koirakon perusasiat ovat kunnossa. Nuorta ja kokematontakin koirakkoa voi valmentaa, mutta kokonaisvaltaisesta agilitystä puhuminen ei välttämättä ole järkevää, jos koiralla on motivaatio-ongelmia tai jos ohjaaja ei tiedä mikä on valssi - tällöin kannattaa keskittyä vielä perusasioiden kouluttamiseen. Kokeneiden ja edistyneiden ohjaajien valmentamisen suurimmat esteet ovat kouluttajapuolella: pitäisi pystyä irrottautumaan valmiiksi pureskellun paketin tarjoilusta ja tukea ohjaajaa ongelmien ratkaisemisessa. Agilityvalmentajan tehtävä olisi mielestäni esittää hyviä kysymyksiä, vaatia perusteltuja vastauksia, toimia suoritusten havainnoijana ja tsemppaajana sekä tarjota ohjaajan käyttöön oma tietotaitonsa. Omien koulutusryhmieni osalta tavoitteeni on päästä kohti keskustelevampaa kouluttamista valmiin paketin tarjoilun sijaan. Tämä tuntuu vaikealta, mutta vastuuta täytyy pystyä jossakin vaiheessa siirtämään ohjaajille näiden kehittyessä.

Treenaan aktiivisesti kolmella koiralla ja yhdellä lainakoiralla. Mitä haasteita voisin heittää omille kouluttajilleni, jotta pääsisimme kohti valmennuksellisempaa suuntaa? Alla muutamia heittoja:

- Voisiko 60 % treeniajasta käyttää kotiläksyjen antamiseen ja lyhyen 1-4 viikon ajan välitavoitteiden asettamiseen?
- Mitä jos koirakolle tehtäisiin yksityiskohtainen treenisuunnitelma, joka rullaa aina 2-3 viikkoa eteenpäin?
- Olisiko hyödyllistä kirjoittaa tai tehdä esitys omasta ohjausjärjestelmästä tai ohjaustekniikoista?
- Mitä jos koirakon suorituksia testattaisiin säännöllisesti standardiratakuvioilla?
- Tarvitaanko treeneihin aina esteet ja pitääkö koiran olla mukana kaikissa harjoituksissa?
- Entäpä jos treeni ei olisikaan rata? Mitä jos tunnin alussa kentällä olisi vain putki ja kaksi hyppyä?

Tiedetään. Aikaa on rajoitetusti ja koirakoita on paljon, mutta ilman yritystä ei tapahdu myöskään kehitystä!

Entä onko meillä tarvetta erityisille agilitykonsultille? Mielestäni on. Erityisesti nykytilanteessa, jossa valmennuskulttuuri on vielä kehittymässä voi syvällinen keskustelu kokeneen harrastajan tai kouluttajan kanssa tarjota eväät tavoitteiden asettamisessa, oman ohjaamiskokonaisuuden kehittämisessä ja arvioinnissa sekä tietopohjan parantamisessa.

"Tänään jatkoin siitä mihin eilen illalla jäin. Seisoin agihypyn vieressä ja mietin ottaako vaiko eikö ottaa yhtä askelta."


- Satu Hilli, ote statuspäivityksestä 22.4.2012 - 

Tending Zenith a.k.a Nike (bcn synt. 5.11.2010)

Tästä se alkaa - uuden tarinan synty. Saimme jouluna mitä mainioimman paketin eli uuden koiranpennun täydentämään laumaamme. Niken vanhemmat ovat agility- ja tokopiireistä tuttu bc Tenging Pawnee ”Meg” ja ruotsalainen bc Jm's Bc Zito. Nike tulee treenaamaan samoja lajeja kuin Jedi ja silläkin tulee olemaan kaksi ohjaajaa. PK-puolella olemme ajatelleet laittaa hieman enemmän paukkuja viesti-kokeeseen.

Agilityn osalta olen pohtinut paljon Jedin peruskoulusta ja mitä muuttaisin, jos voisin palata ajassa taaksepäin. Niken myötä asioiden pohdinta on saamassa konkretiaa ja joudun pohtimaan valintojani uudelleen. Tämän kirjoitus on osa tuota arviointiprosessia.

Mitä siis tekisin toisin? Ensimmäisenä tulee mieleen tasapaino koira estetaitojen ja ohjattavuuden välillä. Mielestäni Jedi on helpoin koira, jota olen koskaan ohjannut, mutta sen taitotaso esteillä (kepit, kontaktit) ei ole ”samalla tasolla” ohjattavuuden kanssa. Käytännössä siis koen, että Jedi on ohjauksellisesti hyvässä mallissa, mutta esteiden suorittamisen nopeutta ja varmuutta on kasvatettava vielä paljon. Niken kanssa aion kiinnittää huomioita taitojen tasapuoliseen kehittymiseen.

Toinen esille tuleva asia on koiran suoritusasenne tai suoritusilme. Uskon, että tein Jedin kanssa koulutusvirheitä keinun alkeisopetuksessa unohtamalla seurata sen suoritushalukkuutta ja innokkuutta - onnistuin tekemään keinusta painostavan esteen mieluisan esteen sijaan. Tätä fiilistä korjataan edelleen. Jatkossa haluan hakea oikean suorituksen lisäksi myös oikeaa asennetta. Tässä kohtaa tulee ehkä merkittävin ero Jedin peruskoulutukseen. En ole hakenut Jedille erityisesti vauhtia opetuksen alkuvaiheessa vaan antanut sen oppia ja pohtia asioita itsenäisesti ja rauhassa. Jedi on saavuttanut mielestäni tällä tavalla kohtuullisen vauhdin, mutta potentiaalia on vielä paljon käyttämättä. Niken kanssa aion muistaa palkata myös oikeasta draivista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun koira on esimerkiksi oppinut laittamaan tassut alastulokontaktilla oikeaan paikkaan, oikean suorituksen kriteeri nousee niin, että sama asia pitää tehdä oikealla draivilla. Draivilla tarkoitan koiran vauhtia ja kiihkeyttä – sitä Salme Mujusen peräänkuluttamaa ”säästelemätöntä suoritusvoimaa”. Uskon, että tämä hoituu kasvattamalla harjoitushetken intensiteettiä (paljon lyhyitä toistoja korkealla onnistumisprosentilla) sekä ohjaajan oman vireystilan säätelyn kautta.

Olen erittäin vakuuttunut E&E esittämistä ajatuksista agilityn perusteiden kouluttamisessa ja tulen perustamaan esteopetuksen pitkälti heidän esittämiin ajatuksiin.

Entäpä ”insinööriagilityn” tulevaisuus? Aionko jatkaa ohjauksellisesti samalla tiellä kuin Jedin kanssa? Kyllä vain. Tulen rakentamaan Niken ohjausjärjestelmän samoille periaatteille ja ohjenuorille kuin Jedinkin ohjaamisen. Olen erittäin tyytyväinen Jedin tapaan vastata ohjaamiseen ja uskon, että tämä tapa sopii myös minulle. Lisäksi toisenlaisen ohjaustavan rakentaminen Nikelle voisi olla kohtalokasta – en usko, että pystyn ohjaamaan kahta maxi koiraa merkittävästi erilaisilla tavoilla. Tällä hetkellä opettelen itse ohjaamaan Jediä vähemmällä kontrollilla ja toivon, että pystyn omaksumaan vähemmän kontrolloivan ohjaustavan Niken kanssa heti alusta lähtien.

Ensimmäiset virkkeet tarinasta on jo kirjoitettu ja sivun loppu häämöttää. Seuraavalle sivulle voisi kirjoittaa vaikkapa muutaman sanan tempuista ja Niken sosiaalistamisseikkailuista.

t. jr

Mitä agility on?

Kesän aikana törmäsin useita kertoja vanhoihin tututtuihin ja sukulaisiin, joiden kanssa keskustelu siirtyi usein kesäsuunnitelmiin. Löysin itseni lukuisia kertoja selittämässä mistä agilityssä on oikein kyse. Selitykset vaihtelivat hieman riippuen kuulijasta ja tilanteesta. Joillekin kerroin lajin olevan liikunnallinen koiraharrastusmuoto kun taas osalle totesin, että kyseessä on laji, joka on vähän niin kuin esteratsastusta, mutta ohjaaja ei ole koiran selässä. Milläköhän kaikilla muilla tavoilla lajin harrastajat ovat agilityä sitä tuntemattomille kuvailleet?

Hyvä kuvaus agilitystä löytyy, yllätys yllätys, lajin säännöistä. Agilityn kilpailusääntöjen (2008) pykälässä 5 kirjoitetaan:

"Agility on liikunnallinen ja urheilullinen kilpailulaji, jossa koirakolta vaaditaan taitoa, nopeutta ja hyvää yhteistoimintaa. Tarkoituksena on, että koirakko suorittaa kilpailuradan virheettömästi ja mahdollisimman nopeasi. Parhaimmillaan kilpailusuoritus on ohjaajan ja koiran saumatonta yhteistyötä. Agilitykilpailun tarkoituksena on selvittää keskenään kilpailevien koirakoiden välinen paremmuus." (korostukset lisätty)

Tuohon päälle, vielä muutama kuvaus esteistä ja lajin pääasiat lienee kuvattu riittävällä tarkkuudella. Lajin kuvaus herättää minussa monia ajatuksia. Miten lajin ”liikunnallisuus ja urheilullisuus” näkyvät lajin harrastajien arjessa? Uskon, että meillä harrastajilla on vielä pitkä matka monien muiden urheilulajien harrastajien tasolle esimerkiksi oman kehon liikkuvuuden ja huollon kehittämisessä. Luulen, että monien räjähtävien ja paljon suunnanmuutosta vaativien lajien valmentajat olisivat kauhuissaan, jos tietäisivät millaisella lämmittelyllä (tai pikemminkin sen puutteella) agilityohjaajat suoritukseensa monesti lähtevät. Olen itse harrastanut lajia vasta noin viisi vuotta ja sen aikana on mielestäni tapahtunut paljon koirien lämmittelyn, jäädyttelyn ja lihashuollon saralla. Agilitykoirat ovat koiraurheilijoita, mikä meidän omistajien tulisi muistaa. Lisäksi kun vielä muistetaan, että olemme itsekin urheilijoita, niin monet vammat pystytään välttämään.

Taitoa, nopeutta ja hyvää yhteistoimintaa. Taito ja nopeus ovat helppoja asioita ymmärtää. Nopeus=matka/aika. Taito puolestaan on jokin asia, jonka koira tai omistaja osaa. Harjoittelussa on kyse taidon lisäämistä ja tavoitteena on saavuttaa taso, jossa asian pystyy tekemään automaattisesti ilman mahdottomia henkisiä ja fyysisiä ponnisteluita. ”Hyvä yhteistoiminta” ja ”saumaton yhteistyö” ovat hieman haastavampia selittää. Monesti kuulee puhuttava, että koiralla ja ohjaajalla on hyvä suhde. Suomalaisen agiltyn historian merkkiteoksessa Agility ABC (Gumbler & Husso, 1992) –kirjassa, hyvää suhdetta käsitellään kokonaisen luvun verran. Olen siitä poiminut alle muutamia kohtia:

"Kosketus, hallinta, suhde, ote, kontakti, kontrolli, yhteinen sävel…henkimaailman juttu? Tämä on hyvin tärkeä luku kirjassa. Siksi onkin masentavaa, kun vallitsee suuri epäselvyys siitä, mitä “oikeaa “ nimeä asiasta käytettäisiin.

…

Kokonaisuutena voidaan yrittää kuvata asia siten, että touch on se “kultainen lanka” (joka kuitenkin on näkymätön) ihmisen ja koiran välillä. Se ei välttämättä ole käsky, ele, ei edes katse vaan olotila, johon molemmat ovat virittyneet… tai viritetty. Voit joskus aistia sen aikuisten ihmisten maailmassa kun Lauren Bacall ja Humprey Bogart katsovat toisiaan.

…

Touch on korkein kommunikaation muoto ihmisen ja koiran välillä ennen täydellistä ajatuksenlukua."

Agility alkeistu huipulle – kirjassa (Vilander & Nykänen, 2003), puolestaan todetaan:

"Sinulla on hyvä suhde koiraasi, kun se on luottavainen ja rauhallinen kanssasi. Teillä on kivaa yhdessä, ettekä kumpikaan aiheuta toisillenne stressiä… Kun suhde on kunnossa, koira haluaa tehdä kanssasi yhteistyötä ja oppii asiat nopeasti."

Itse olen yrittänyt purkaa yhteistyön ja hyvän yhteistoiminnan seuraaviin elementteihin:

• Koiran motivaation pitää olla kohdallaan. Tätä käsittelin jo asennetta –kirjoituksessa.
• Kovan itseluottamus on puolestaan rakennettu koiralle määrätietoisella ja positiivisuutta tihkuvilla koulutusmenetelmillä. Kovalla itseluottamuksella varustettu koira uskaltaa tehdä myös virheitä ja laittaa itsensä täysillä likoon. Olennainen osa itseluottamusta on myös hyvä taitotaso.
• Ymmärryksellä tarkoitan sitä, että koira ja ohjaaja puhuvat samaa kieltä. Koira osaa lukea ohjausta ja ohjaaja puolestaan antaa koiralle selkeitä ja mahdollisimman vähän ristiriitaisia viestejä. Mielestäni tämä onnistuu parhaiten systemaattisen ja harkitun ohjausjärjestelmän avulla.

Uskon, että kun motivaatio, itseluottamus ja ymmärrys ovat kohdallaan niin koira ja ohjaaja voivat tehdä saumatonta yhteistyötä, jonka seurauksena suoritukseen tulee myös vauhtia.