Hae tästä blogista

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kesän 2013 pääkisat pulkassa

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät
kovin paljon on myös itsestäs kiinni miten, tämänkin kuvan värität
                       
                                                          -Stella, aamun kuiskaus-

Rikkonainen treenikausi sai viikonloppuna arvoisensa päätöksen. Vuoden 2013 maajoukkuekarsinnoissa emme päässeet tuloksilla juhlimaan. Hyppyradalta tuloksena 15 (rima ja kaksi kieltoa) ja agilityradalta tuloksena 10 (puomin alastulo ja kielto). Tästä huolimatta olen viikonlopun saldoon suhteellisen tyytyväinen.

Lähtökohdat kesän arvokisoihin olivat huonot. Jedi loukkasi helmikuussa vasemman etujalan varpaansa, jota hoidettiin levolla. Lopputalvesta varvas tuli kuntoon mutta myöhemmin keväällä Jedi kevensi välillä vasenta etujalkaansa ravissa ja välillä jopa selkeästi ontui. Vaivaan ei löydetty selkeää diagnoosia mutta vahvin epäilys oli biceps-jänteen tulehdus. Tätä hoidettiin kipulääkkeillä ja levolla. Lisäksi Jedi on ollut muutaman viikon välein hieronnassa ja muissa hoidoissa. Muutaman viikon lääkekuuri loppui juuri siten, että saimme osallistua dopingvaroaikojen puitteissa SM-kisoihin. Siviilissä ja töissä on myös ollut hullunmyllyä ihan riittävästi omiin tarpeisiin, mikä omalta osaltaan on vaikuttanut keskittymiseen ja kisoihin valmistautumiseen.

Vähäinen treenimäärä kostautui SM-kisoissa. Pääsimme Jedin kanssa treenaamaan vain muutaman kerran ennen SM-kisoja ja yhteistyö ei todellakaan ollut saumatonta. Jedillä oli intoa ja vauhtia vaikka muille jakaa, mutta ohjaajan askelmerkit eivät olleet lainkaan kohdallaan. SM-kisojen saldona joukkueradalta 10  ja joukkueen yhteissijoitus oli 19. Yksilökisassa hypäriltä tuloksena oli hylkäys tyhmän esteenohituksen takia – ohjasin huolimattomasti (alla oli jo yhden riman tipus). Yhteistyö oli kuitenkin jo parempaa kuin joukkueradalla.



Maajoukkuekarsintakisoihin valmistautuminen sujui aavistuksen paremmin kuin SM-kisoihin. Pidin Jediä edelleen paljon levossa (1 lajitreeni/vk) ja lisäsin treenimääriä erittäin varovaisesti muutaman minuutin kerrallaan. Jedi ei ole oirehtinut kesän aikana lainkaan, mutta biceps-jänteen vaivat kroonistuvat (kuulemma) helposti, joten olen treenannut todella niukasti.  Vähäisestä treenimäärästä on ollut myös hyötyä. Jedille on tullut lisää draivia ja vauhtia. Minulle tämä on tuonut omaan haasteensa. Ohjaamisen rutiini on ollut huono ja koiran paremman vauhdin takia ohjaamisen ajoittaminen on ollut haastavaa.






Nyt vietämme Jedin kanssa muutaman viikon loman agilitytreeneistä ja aloittelemme säännölliset treenit elokuun puolivälissä. Tämän muutaman viikon aikana pitäisi tehdä treenisuunnitelma ja asettaa ensi kauden tavoitteet. Muutamia ajatuksia painopistealueista on jo pyörinyt mielessä mutta mitään ei ole lopullisesti päätetty.