Kesän 2013 pääkisat pulkassa

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät

kovin paljon on myös itsestäs kiinni miten, tämänkin kuvan värität

                       

                                                          -Stella, aamun kuiskaus-

Rikkonainen treenikausi sai viikonloppuna arvoisensa päätöksen. Vuoden 2013 maajoukkuekarsinnoissa emme päässeet tuloksilla juhlimaan. Hyppyradalta tuloksena 15 (rima ja kaksi kieltoa) ja agilityradalta tuloksena 10 (puomin alastulo ja kielto). Tästä huolimatta olen viikonlopun saldoon suhteellisen tyytyväinen.

Lähtökohdat kesän arvokisoihin olivat huonot. Jedi loukkasi helmikuussa vasemman etujalan varpaansa, jota hoidettiin levolla. Lopputalvesta varvas tuli kuntoon mutta myöhemmin keväällä Jedi kevensi välillä vasenta etujalkaansa ravissa ja välillä jopa selkeästi ontui. Vaivaan ei löydetty selkeää diagnoosia mutta vahvin epäilys oli biceps-jänteen tulehdus. Tätä hoidettiin kipulääkkeillä ja levolla. Lisäksi Jedi on ollut muutaman viikon välein hieronnassa ja muissa hoidoissa. Muutaman viikon lääkekuuri loppui juuri siten, että saimme osallistua dopingvaroaikojen puitteissa SM-kisoihin. Siviilissä ja töissä on myös ollut hullunmyllyä ihan riittävästi omiin tarpeisiin, mikä omalta osaltaan on vaikuttanut keskittymiseen ja kisoihin valmistautumiseen.

Vähäinen treenimäärä kostautui SM-kisoissa. Pääsimme Jedin kanssa treenaamaan vain muutaman kerran ennen SM-kisoja ja yhteistyö ei todellakaan ollut saumatonta. Jedillä oli intoa ja vauhtia vaikka muille jakaa, mutta ohjaajan askelmerkit eivät olleet lainkaan kohdallaan. SM-kisojen saldona joukkueradalta 10  ja joukkueen yhteissijoitus oli 19. Yksilökisassa hypäriltä tuloksena oli hylkäys tyhmän esteenohituksen takia – ohjasin huolimattomasti (alla oli jo yhden riman tipus). Yhteistyö oli kuitenkin jo parempaa kuin joukkueradalla.

Maajoukkuekarsintakisoihin valmistautuminen sujui aavistuksen paremmin kuin SM-kisoihin. Pidin Jediä edelleen paljon levossa (1 lajitreeni/vk) ja lisäsin treenimääriä erittäin varovaisesti muutaman minuutin kerrallaan. Jedi ei ole oirehtinut kesän aikana lainkaan, mutta biceps-jänteen vaivat kroonistuvat (kuulemma) helposti, joten olen treenannut todella niukasti.  Vähäisestä treenimäärästä on ollut myös hyötyä. Jedille on tullut lisää draivia ja vauhtia. Minulle tämä on tuonut omaan haasteensa. Ohjaamisen rutiini on ollut huono ja koiran paremman vauhdin takia ohjaamisen ajoittaminen on ollut haastavaa.

Nyt vietämme Jedin kanssa muutaman viikon loman agilitytreeneistä ja aloittelemme säännölliset treenit elokuun puolivälissä. Tämän muutaman viikon aikana pitäisi tehdä treenisuunnitelma ja asettaa ensi kauden tavoitteet. Muutamia ajatuksia painopistealueista on jo pyörinyt mielessä mutta mitään ei ole lopullisesti päätetty.

Konsultointia ja kokonaisuuksia

Agi.fi lehdessä 2/2012 on mielenkiintoinen Satu Hillin kirjoittama juttu Agilitykoulutusta vai -konsultointia. Satu on treenikaverini, joten koen velvollisuudekseni tarttua hänen jutussaan esille nostamiin aiheisiin. Jutussa Satu lanseesari kaksi uutta termiä:

- Agilitykonsultti
- Ohjaajan käsiala

Tässä kirjoituksessa tartun tuohon ensimmäiseen termiin. Harmillisesti, Satu ei määritellyt agilitykonsultti -termiä selkeästi. Hän kirjoittaa termistä monipuolisesti ja termi tulee tekstin perusteella verrattain selkeäksi, mutta jatkokäytön kannalta termin selkeä määrittely olisi ollut hyödyllinen. Jutussa Satu käyttää agilitykonsultti-termiä osittain valmentamisen synonyyminä mutta näkee sen kuitenkin pikemminkin toimintana, jossa pyritään auttamaan aloittelevia agilitaajia kokonaisuuden hahmottamisessa. Alla oma ehdotukseni muutamalle määritelmälle.

Agilityvalmennus on kokonaisvaltaista koirakon opastamista, kouluttamista ja tukemista. Valmennus on vuorovaikutteista, pitkäjänteistä ja keskittyy koiran ohjaajaan.

Agilitykoulutus on koirakon kouluttamista ja opastamista. Toiminnan tavoitteena on koiran ja ohjaajan taitojen kehittäminen.

Agilitykonsultoinnissa pyritään ratkomaan koirakon ongelmia ja keskustelemaan mahdollisista ratkaisuista tai avustamaan ohjaajaa strategisten linjausten tekemisessä.

Nämä kolme toimintaa voisivat loksahtaa samaan kuvaan tai jatkumolle oheisen kuvan mukaisesti. En ole kuvaan vielä täysin tyytyväinen. Mikä sinun mielestä sopisi paremmin y-akselille?

Mielestäni Suomessa on verrattain vähän puhdasta agilityvalmennusta - valtaosa toiminnasta on agilitykoulutusta. Monilla kouluttajilla ja koirakoilla on kuitenkin pitkäaikainen koulutussuhde, mikä voisi täyttää valmennuksen tunnusmerkit. Tämä on mielestäni selkeä puute suomalaisessa agilitykulttuurissa. Toivottavasti SAGI:n ponnistelujen myötä saamme myös koirakoiden valmennustoiminnan uudelle tasolle lähivuosina.

Olen pohtinut, miten voisin kehittää omaan kouluttamistani kohti kokonaisvaltaisempaa ja valmennuksellisempaa suuntaa. Siirtyminen agilitykoulutuksesta agilityvalmennukseen edellyttää, että koirakon perusasiat ovat kunnossa. Nuorta ja kokematontakin koirakkoa voi valmentaa, mutta kokonaisvaltaisesta agilitystä puhuminen ei välttämättä ole järkevää, jos koiralla on motivaatio-ongelmia tai jos ohjaaja ei tiedä mikä on valssi - tällöin kannattaa keskittyä vielä perusasioiden kouluttamiseen. Kokeneiden ja edistyneiden ohjaajien valmentamisen suurimmat esteet ovat kouluttajapuolella: pitäisi pystyä irrottautumaan valmiiksi pureskellun paketin tarjoilusta ja tukea ohjaajaa ongelmien ratkaisemisessa. Agilityvalmentajan tehtävä olisi mielestäni esittää hyviä kysymyksiä, vaatia perusteltuja vastauksia, toimia suoritusten havainnoijana ja tsemppaajana sekä tarjota ohjaajan käyttöön oma tietotaitonsa. Omien koulutusryhmieni osalta tavoitteeni on päästä kohti keskustelevampaa kouluttamista valmiin paketin tarjoilun sijaan. Tämä tuntuu vaikealta, mutta vastuuta täytyy pystyä jossakin vaiheessa siirtämään ohjaajille näiden kehittyessä.

Treenaan aktiivisesti kolmella koiralla ja yhdellä lainakoiralla. Mitä haasteita voisin heittää omille kouluttajilleni, jotta pääsisimme kohti valmennuksellisempaa suuntaa? Alla muutamia heittoja:

- Voisiko 60 % treeniajasta käyttää kotiläksyjen antamiseen ja lyhyen 1-4 viikon ajan välitavoitteiden asettamiseen?
- Mitä jos koirakolle tehtäisiin yksityiskohtainen treenisuunnitelma, joka rullaa aina 2-3 viikkoa eteenpäin?
- Olisiko hyödyllistä kirjoittaa tai tehdä esitys omasta ohjausjärjestelmästä tai ohjaustekniikoista?
- Mitä jos koirakon suorituksia testattaisiin säännöllisesti standardiratakuvioilla?
- Tarvitaanko treeneihin aina esteet ja pitääkö koiran olla mukana kaikissa harjoituksissa?
- Entäpä jos treeni ei olisikaan rata? Mitä jos tunnin alussa kentällä olisi vain putki ja kaksi hyppyä?

Tiedetään. Aikaa on rajoitetusti ja koirakoita on paljon, mutta ilman yritystä ei tapahdu myöskään kehitystä!

Entä onko meillä tarvetta erityisille agilitykonsultille? Mielestäni on. Erityisesti nykytilanteessa, jossa valmennuskulttuuri on vielä kehittymässä voi syvällinen keskustelu kokeneen harrastajan tai kouluttajan kanssa tarjota eväät tavoitteiden asettamisessa, oman ohjaamiskokonaisuuden kehittämisessä ja arvioinnissa sekä tietopohjan parantamisessa.

"Tänään jatkoin siitä mihin eilen illalla jäin. Seisoin agihypyn vieressä ja mietin ottaako vaiko eikö ottaa yhtä askelta."


- Satu Hilli, ote statuspäivityksestä 22.4.2012 - 

Tarton koulutusmatka 14-15.4.2012

Saimme Riikan kanssa keväällä kutsun Tarton Suomalaisilta Eläinlääketieteen Opiskelijoilta (Suolet ry) tulla kouluttamaan Tartoon agilityä ja tokoa. Pakkasimme perjantaina koirat, kimpsut ja kampsut autoon ja käänsimme kokan kohti etelää. Perille Tartoon saavuimme myöhään illalla, jossa meitä oli Reine ystävineen ottamassa vastaan ja ohjastamassa majapaikkaan. Meille oli hoidettu majoitus yhden koulutuksiin osallistuvan suomalaisen opiskelijan luksuskämpästä Tarton cooleimmasta rakennuksesta. Kämpästä avautuivat huikeat näkymät yli Emajoen ja Tarton kaupungin. Kiitos Lindalla kortteerista!

Mahtavat kaupunkinäkymät

Sunnuntaiaamuna lenkillä Emajoen varressa

Lauantaiaamuna treenasin agilityä kahden suomalaisten opiskelijoiden ryhmän kanssa. Koirakot olivat vankkaa 1-2 luokan tasoa. Ennakko-odotuksissa olin ehtinyt jo varautumaan radalta karkaileviin tai maata nuuskiviin koiriin, mutta katin kontit! Aamupäivän koirakoilla tuntui olevan ohjaajan ja koiranvälinen yhteistyö sangen hyvällä mallilla. Muutamalla koiralla oli ensimmäiset treenit ulkona nurmella ja sieltä löytyi paljon hajuja, mutta saimme kuin saimmekin nekin keskittymään myös työskentelyyn ohjaajan kanssa. Lääkkeeksi nuuskutteluun tarjosin transportteja. Koulutuksen painopiste oli eri ohjausmanoovereiden ajoituksessa ja sijainnissa - agendalla oli erityisesti valssit ja päällejuoksu. 

Lounaalla tarjoiltiin paikallisen grillin herkkuja ja Riikka luennoi koiran motivoinnissa, palkkaamistavoista, leikkimisestä ja demosi Jedin kanssa perusharjoituksia. Riikan luennon perään kerroin ajatuksistani agilitystä – lähinnä ohjausjärjestelmistä ja oman ohjaustavan heikkouksien ja vahvuuksien tunnistamisen hyödyistä agilityohjaajille.

Master Chefs

Iltapäivän päätteeksi pääsin kouluttamaan myös paikallisen agilityseuran kisaavia koirakoita. Ryhmässä oli neljä koiraa: papillon, kaksi hollaninpaimenkoiraa ja bc. En ole eläessäni nähnyt niin nopeaa ja kovalla moottorilla varustettua papillonia enkä yhtä hyväpäivisiä holskuja! Papillon ja holskut tekivät rataa todella taitavasti ja keskityin treenissä kaarrosten pienentämiseen ohjaajan hartialinjan muuttamisen kautta. Nuori BC oli puolestaan sangen vauhdikas yksilö, jonka kanssa keskityttiin samoihin asioihin, mutta yritin lisäksi kiinnittää erityistä huomiota rytmitykseen.

Kuuluisa runoilija joka käveli Riikasta Tartoon

Kirkon rauniot

Lauantai-illan ohjelmistossa oli tutustuminen kaupungin nähtävyyksiin ja illallinen Tumpin suosittelemassa ravintolassa. Söin itseni ähkyyn. Jälkkärinä oli huikean terveellinen suklaalla täytetty piiras.

Nami

Laitamyötäisessä?

Raatihuone

Sunnuntaina treenit alkoivat vasta klo 10, joten aamulla oli hyvin aikaa nauttia aurinkoisesta kevätaamusta. Aurinko porotti koko päivän ja elohopea kipusi iltapäivällä 16 asteeseen. Sunnuntaille oli buukattu kaksi suomalaisryhmää, joissa oli mölli ja 1-luokan koiria. Treeniratana oli edellisen päivän virolaiselle ryhmälle suunniteltu verrattain haastava rata, jota treenasimme pätkissä. Teemoina olivat ennakoiva valssi&valssi, päällejuoksu ja välistäveto. Kaikkia näistä pyrin selittämään hartialinjan avulla. Ryhmissä oli monta ohjaajaa, jotka olivat harrastaneet agilityä erittäin vähän. Koulutuksessa keskityimme siis pääasiassa ohjaajan kropan hallintaan ja koiran taitoihin luottamiseen. En tiedä, miten muut kouluttajat asian pukevat sanoiksi, mutta mielestäni jotkut ohjaajat tuntuvat ”houkuttelevan” koiran jokaiselle esteelle ja sen jälkeen ottavan koiran haltuun (Täällä!) ja suuntaavan kohti seuraavaa estettä, jossaa edellä mainittu kuvio toistuu. Yritin mielestäni oikeampaa suoritusta koulutettaville seuraavasti: tavoitteena on koiran lähettäminen esteellä, jonka jälkeen koiran suoritusta tuetaan ja samanaikaisesti kerrotaan (yleensä liikkellä, jalkojen ja vartalon asennolla, ohjaajan sijainnilla) mihin suuntaan ollaan menossa seuraavaksi. Eli käsketään/ohjataan, jonka jälkeen tuetaan sekä kerrotaan seuraava suunta.

Villis matkalla putkeen

Napa kohti ponnistuspistettä ja koiranpuoleinen käsi. Yes!

Yes! Yes!

Vikkelä spanieli matkalla päällejuoksuun

Iltapäivän päätteeksi suuntasimme välipalalle paikalliseen Hesburger –ravintolaan :-). Tätä kirjoittaessani paatti seilaa jossakin Suomenlahden keskikohdilla. Takana on huikea viikonloppu. Kaunis kaupunki, mielettömiä koirakoita, auringonpaistetta ja maailmanparantamista. Viikonlopun erikoisuus on kuitenkin ehkä mieleenpainuva tapaaminen vasikan kanssa. Treenipaikka oli yliopistolla ja kentän vieressä on yliopiston eläinsairaala (jossa käsittääkseni on myös terveitä eläimiä). Sinne oli hiljattain tuotu vasikka, jolla oli paha kehityshäiriö: vasikan sydän ei ollut rintakehän sisällä vaan kaulassa! Sydämen sykkeen näki selvästi (vähän niin kuin iso aatamin omena pomppimassa) ja sydämen sykkeen ja itse sydämen pystyi selkeästi tuntemaan kädellä. Liike ei ollut mikään tum tum vaan oikeasti sellainen värähtelevä voimakas pumppu. En usko, että tämän lähemmäksi elävän sydämen pitämistä kädessä voi päästä. Kaikessa kauheudessaan sykähdyttävä kokemus!

Sydän kämmenellä

Kiitos Tartto! Kiitos Suolet! Kiitos Reine! Kiitos Linda!

Tigutorn. Kämppä oli 13. kerroksessa.

Yleistä bloggaamista

Tammikuu livahti ohi sukkelasti kaamoksessa ja pienen uupumuksen pauloissa. Kirkkaiden pakkaspäivien myötä energiatasot tuntuvat olevan taas nousussa ja omat sekä koirien treenit tuntuvat taas motivoivilta. Pakkaset tuovat hieman lisähaastetta, mutta toisaalta ainakin omien treenien käynnistely tapahtuu väkisinkin varovaisesti.

Hankin pitkän suunnittelun jälkeen Icebugin juoksukengät ja ne istuvat yllättävän hyvin jalkaan. Painoa lenkkareilla on aika paljon, mutta toisaalta meikäläisen tasoiselle juoksijalle tällä ei ole varmasti isoa merkitystä. Tukholma alkaa jo häämöttää ja nyt viimeistään pitäisi aloittaa pitkät lenkit. Toivottavasti jo tänä sunnuntaina tai maanantaina. Lihaskuntopuolella olen ollut aika laiska – toisin selkävaivojakaan ei ole ollut. Top-Teamin leirille löin vetoa Petrin kanssa lihaskuntotulosten parantamisesta. Seuraava leiri on kuukauden päästä, joten aikaa on juuri sopivasti parantaa hieman voimaa ja nopeutta.

Agilitytreenit ovat sujuneet hieman puolivaloilla ja harvakseltaan. Jedin keinun nopeuttaminen ei ole sujunut siinä tahdissa kuin olisin halunnut – syynä tähän on oma laiskuuteni. Välillä Jedi jo väläyttelee vauhdikkaita keinun päähän asti juoksuja ja toisinaan se on epävarma. Niken kanssa olen tehnyt pieniä ohjaamiskuvioita ja hyppyharkkaa. Oman silmän mukaan Nike on kehittymässä hyvää vauhtia. Minna raivosi viime viikolla, että olisi myös korkea aika opettaa muutkin esteet kuin putki ja hypyt, jos aikoo koiran kanssa joskus kisata. Hän taitaa olla oikeassa. Vertti on vertti. Treeneissä hommat sujuvat hyvin kunhan muistan ohjata voimakkaasti liikkeellä. Seuraavan kerran startataan Jedin ja Vertin kanssa Masalan kuplan kisoissa. Takana kisataukoa 2 kuukautta. Viikonlopun lisämausteena pääsen myös taas pitkästä aikaa kelpien puikkoihin.

Sain eilen päätökseen Lauri Järvilehdon uunituoreen Tee itsestäsi mestariajattelija –kirjan (Tammi, 2012). Olen seurannut Laurin blogia (http://ajattelunammattilainen.fi/) vajaan vuoden ja pidän hänen tavastaan kirjoittaa tiivisti ja pelkistäen.  Kirja oli hyvä. Aion lukea sen heti uudemman kerran ja kokeilla joitakin kirjassa esitettyjä toiminta- tai ajattelutapoja.

Mikäli oikein muistan, en ole aiemmin kirjoittanut blogiini tämän tyyppistä kirjoitusta, jossa pohdiskelen arjen yleisiä asioita. Monissa seuraamissani ystävien blogeissa tällaiset kirjoitukset ovat yleisiä ja olen usein miettinyt niiden syytä ja kirjoittamisen motivaatiota. Tämän kirjoitelman perusteella ymmärrän asian nyt mielestäni selkeästi: kirjoittaminen keventää. Tuntuu kuin olisin kaatanut päässä vellovia asioita näytölle pois päätä rasittamasta. Olen aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen yhtä monta kertaa kuin lopettanutkin – ehkäpä tämän tyyppisten tajunnanvirta -blogitekstien kanssa harjoittelemalla saattaisin joskus päästä dokumentoimaan omaa elämääni myös ihan oikean päiväkirjan avulla.

Loppuun erään suuren urheilijan ja ajattelijan ajatuksia elämästä. Ali täytti joitakin viikkoja sitten 70 vuotta. 

Tieto on valtaa - tiedon jakaminen arvovaltaa -> Maksakakkuresepti

Treenikaverieni koirat pitävät minusta. Tähän ei ole syynä koirasilmäni tai mahtava vetovoimani vaan maksakakut. Olen jo pitkään käyttänyt itsetehtyjä maksakakkuja pääasiallisena namina koirankoulutuksessa. Maksakakut ovat terveellisiä, siistejä ja (koiran mielestä) herkullisia. Maksakakkujen tekeminen vie noin vartin, paistamiseen menee tunti ja paloitteluun kymmenen minuuttia. Kyseessä ei ole siis iso urakka, mutta hieman vaivaa kakkujen eteen on nähtävä. Alla resepti ja valmistusohjeet.

Maksakakkuresepti
- jauhettua maksaa 1500g (kolme pötköä tai rasiaa). Käytämme pääasiassa koiran ruuaksi tarkoitettua maksaa mutta treenikaverini käyttää myös ihmisen maksaa ;-). Jälkimmäinen on hieman kalliimpaa.
- 4 kananmunaa
- 4 teelusikallista valkosipulijauhoa
- noin 5 dl jauhoja.

Voideltu vuoka

Maksaa, kananmunia, jauhoja ja valkosipulijauhetta

Kaada kanamuna, valkosipulijauho ja maksa kulhoon

Lisää osa jauhoista

Kääri hihat ja aloita taikinan alustaminen rohkeasti

Työnnä käsi lihamyllyyn - eikun jatka alustamista niin kaun kunnes seos on taikinamaista

Lisää jauhoja niin kaun kunnes seos on vielä hieman tahmeaa, mutta kuitenkin kiinteää 

Kaada taikina vuokaan

Laita taikinan päälle margariinia/voita/öljyä kuivumisen estämiseksi

Valmina uuniin

Herkullista!

1 h, 175 astetta

Valmis kakku

Kakku kannattaa kumota kulhosta pian uunista ottamisen jälkeen, jotta se ei tartu vuokaan

Paloittelu kannattaa tehdä kun kakku on jäähtynyt mutta vielä aavistuksen lämmin

Leikkaa haluamasi kokoisiksi palasiksi. Itse käytän 5x5mm kuutioita.

Tästä setistä tuli 8 rasiallista. Voit pakastaa kakut ja sulattaa tarpeen mukaan

TopTeamin leiri 1

Pääsimme Jedin kanssa Suomen agilityliiton TopTeam valmennustiimiin. Ensimmäinen leiri oli Turussa ATT-areenalla 25-27.11. Perjantai-iltana meillä oli hotellilla yhteinen päivällinen, jonka yhteydessä käytiin läpi yleisiä TopTeamiin ja ensimmäiseen leiriin liittyviä käytännön asioita. Tunnelma oli odottava ja huulen heittoa piisasi heti alusta saakka. Päivällisen jälkeen Vappu veti meille erilaisia ryhmääntymisharjoituksia ja illan aikana ehti hyvin kuulemaan kaikkien osallistujien taustoista, toiveista ja tavoitteista.

Ensimmäiset treenit alkoivat lauantaiaamuna varhain klo 8 ATT-areenalla ja päivän aikana koirakoille oli treeniä kolmella radalla, jonka lisäksi Jerry kävi läpi ohjaajan lämmittelyä. Elinan radalla teemana mm. kontaktit, käännökset ja keppikulma. Minulle ja Jedille Elinan selkein viesti oli, että ohjauksista pitää lähteä aikaisemmin etenemään kohti seuraava estettä eikä jäädä suotta varmistelemaan. Juhan käännösradalta sain samat ohjaat – rohkeasti kohti seuraavaa tilannetta. Jarin radalla sai juosta urakalla ja sen haasteena oli mielestäni ohjaajan liikkeen rytmitys. Onnistuin tässä harjoituksessa mielestäni parhaiten. Päivän selkeä läksy oli rohkea liikkuminen, ohjauskuviosta aikainen irtoaminen ja varmistelusta luopuminen. Jerryn lämmittelyharjoitukset olivat yllättävän rankkoja, joten lihas- ja yleiskunnossa löytyi paljon petrattavaa.

Lauantai-iltana ohjelmassa oli yhteinen päivällinen ja seuraavan päivän kuvioiden läpikäynti. Sunnuntaille saimme valita joko Elinan kontaktitreenin tai Juhan käännöstreenin välillä. Lisäksi Jarilla oli tarjolla erittäin virtaava ja vauhdikas rata, joka kellotettiin. Valitsin Jedille ja minulle Elinan kontaktitreenin. Se oli ehkäpä viikonlopun parhain harjoitus, sillä keskityimme juuri meidän heikoimpaan esteeseen eli keinuun. Keinun treenissä on nyt tarkoitus palata takaisin alkuun ja opettaa Jedi juoksemaan keinun päähän siten, että lauta on tuettu. Siitä sitten koira nostetaan pois. Samanaikaisesti treenataan laudan paukuttamista maahan. Sitten kun molemmissa koiran suoritukset ovat itsevarmoja, yhdistetään ne tavalliseksi keinusuoritukseksi. Hyvin selkeä ja yksinkertainen suunnitelma, jonka kimppuun käymme Jedin kanssa joulukuun loppupuolella. Sunnuntaina Jerry kävi kanssamme läpi Davenportin jumpan ja tsekkasi hieman jalan tukilihaksien kuntoa. Mulla lihaksisto oli ihan ok.

Leirin lopuksi Vappu kävi läpi vielä henkiseen valmentautumiseen liittyviä asioita. Viikonlopun aikana kaikenlaista jumppaa ja ratoja kertyi sen verran, että jalat olivat leirin päätteeksi aivan hapoilla. Johtopäätöksenä siitä voi mielestäni tehdä, että kuntoa on vielä kehitettävä sillä treenien määrä oli kuitenkin vielä kohtuullinen.

Agilitytreenin osalta sain myös selkeät kehitysalueet:

-         Ohjauksista rohkea ja aikainen irtautuminen sekä varmistelun lopettaminen

-         Keinun parantaminen

Olen kaikin puolin tyytyväinen leiriin. Tunnelma oli korkealla ja harvoin tavallisissa kisoissa ja treeneissä kuulee noin kovaa kannustusta. Erityisesti Jarin sunnuntainradalla tsemppi oli erittäin korkealla. Kiitos kaikille mukana oleille ja Jannelle seurasta!

Kahden lelun leikki! Kahden lelun leikki! KLL!

Olen löytänyt itseni jankuttamasta. Jankuttaminen on tylsää. Jankuttaminen murentaa viestin sisällön kun kuulijat kyllästävät kuulemaan saman asiaa kerrasta toiseen. Jankuttaminen toimii huonosti. Olen huomannut jankuttavani pentujen ja nuorten (ja vanhempienkin) koirien omistajille, että kahden lelun leikki on avain onneen, ratkaisee kaikki ongelmat ja on muutenkin koirankouluttamisen liima, naula ja pultti - perustuksien sitkoaine. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esitellä KLL ja perustella, miksi kahden lelun leikki on mielestäni yksi koiran kouluttamisen perusjalkoja.

Ensinnäkin on syytä mainita, että leikki on ylipäätään koiran pentuajan tärkeimpiä opetettavia taitoja. Pentu osaa kyllä leikkiä itsekin, mutta pentuaikana sen täytyy oppia rakastamaan leikkiä  ihmisen kanssa. Pennun kanssa voi leikkiä useilla eri tavoilla, mutta uskon, että kahden lelun leikki eri variaatioissaan on leikeistä tärkein. En tarkoita, että muut leikit eivät kuuluisi pennun alkeiskoulutukseen, mutta jos pitäisi valita vain yksi leikki, niin se oli KLL.

Kahden lelun leikki on helppoa ja yksinkertaista. Siihen tarvitaan kaksi samanarvoista lelua. Lelut voivat olla samanlaisia tai ne voivat olla erilaisia kunhan ne ovat koiralle yhtä mieluisat. Leikin aikana toinen lelu on aktiivinen ja toinen on passiivinen. Käytän tässä nyt esimerkkinä narulelua ja narupalloa. Esimerkki:

• Leikitä koiraa narupallolla (aktiivinen).
• Kun koiraa on tarttunut leluun tiukasti ja taistelee siitä kanssasi, anna sen vetää itseäsi (voittaa).
• Lopeta narupallolla leikkittäminen (passiivinen)
• Samanaikaisesti aloita toisella kädellä koiran leikittäminen narulelulla (aktiivinen). Kun koira vaihtaa pallosta naruun, kehu ja innosta sitä leikkimään vielä rajummin.
• Kun koira taistelee narusta lujaa, lopeta leikkiminen (passiivinen) ja aloita leikittäminen uudestaan narupallolla
• jne.

Perussetti erilaisia leluja

Jotta leikki onnistuisi koiran täytyy tietenkin leikkiä leluilla – osa koirista leikkii luonnostaan, osalle leikkiminen on puolestaan opetettava. Tämän voi tehdä houkuttelemalla tai sheippaamalla. Leikissä on tärkeää antaa koiran voittaa! Voittamisella tarkoitan sitä, että kun koira vetää niin ihminen seuraa hieman vastustellen. Kun koira vetää todella kovaa, ihmisen ote lipeää ja koira voittaa lelun. On hämmästyttävää kuinka monesti sellaiset koirat, jotka eivät tuo lelua ohjaajalle takaisin, aloittavat yhtäkkiä lelun tyrkyttämisen takaisin ohjaajalle kun tätä voittamisleikkiä on toistettu muutaman kerran. En usko, että jos koira saa pitää lelun leikin päätteeksi, että se rapauttaisi koiran ja ohjaajan välistä suhdetta.

Kahden lelun leikin hyötyjä ovat:

• Koiran itseluottamus kasvaa kun se huomaa voittavansa ohjaajansa vetoleikissä
• Ohjaajan arvo kasvaa koska sen kanssa voi leikkiä aktivoivaa korkean vireen leikkiä
• Koira oppii irrottamaan lelusta, koska sitä palkataan irrottamisesta toisella lelulla
• Kun KLL toimii samanarvoisilla leluilla, sen avulla voi opettaa koiran leikkimään myös muilla leluilla. Kun koira tuo sinulle esim. palloa, palkkaat sen patukalla. Kun koira on patukassa, heität pallon, jonka noutamisesta palkkaat taas patukalla.

Yritän jossakin välissä tilata Ruokonen tuotannoilta videomateriaalia kahden lelun leikistä.

KLL rules!