Hae tästä blogista

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tieto on valtaa - tiedon jakaminen arvovaltaa -> Maksakakkuresepti

Treenikaverieni koirat pitävät minusta. Tähän ei ole syynä koirasilmäni tai mahtava vetovoimani vaan maksakakut. Olen jo pitkään käyttänyt itsetehtyjä maksakakkuja pääasiallisena namina koirankoulutuksessa. Maksakakut ovat terveellisiä, siistejä ja (koiran mielestä) herkullisia. Maksakakkujen tekeminen vie noin vartin, paistamiseen menee tunti ja paloitteluun kymmenen minuuttia. Kyseessä ei ole siis iso urakka, mutta hieman vaivaa kakkujen eteen on nähtävä. Alla resepti ja valmistusohjeet.

Maksakakkuresepti
- jauhettua maksaa 1500g (kolme pötköä tai rasiaa). Käytämme pääasiassa koiran ruuaksi tarkoitettua maksaa mutta treenikaverini käyttää myös ihmisen maksaa ;-). Jälkimmäinen on hieman kalliimpaa.
- 4 kananmunaa
- 4 teelusikallista valkosipulijauhoa
- noin 5 dl jauhoja.

Voideltu vuoka

Maksaa, kananmunia, jauhoja ja valkosipulijauhetta


Kaada kanamuna, valkosipulijauho ja maksa kulhoon

Lisää osa jauhoista

Kääri hihat ja aloita taikinan alustaminen rohkeasti

Työnnä käsi lihamyllyyn - eikun jatka alustamista niin kaun kunnes seos on taikinamaista

Lisää jauhoja niin kaun kunnes seos on vielä hieman tahmeaa, mutta kuitenkin kiinteää 

Kaada taikina vuokaan

Laita taikinan päälle margariinia/voita/öljyä kuivumisen estämiseksi

Valmina uuniin

Herkullista!

1 h, 175 astetta

Valmis kakku

Kakku kannattaa kumota kulhosta pian uunista ottamisen jälkeen, jotta se ei tartu vuokaan


Paloittelu kannattaa tehdä kun kakku on jäähtynyt mutta vielä aavistuksen lämmin

Leikkaa haluamasi kokoisiksi palasiksi. Itse käytän 5x5mm kuutioita.

Tästä setistä tuli 8 rasiallista. Voit pakastaa kakut ja sulattaa tarpeen mukaan

4 kommenttia:

  1. Uusi James Oliver on syntynyt. T. ihmisenmaksa

    VastaaPoista
  2. Olisinpa koira... Saisi herkutella maksakakkua, eikä tarttis lähteä aamulla töihin, vaan aamutoimien jälkeen saisi käydä nokosille. Ja sit olisikin taas pian kivaa puuhaa tiedossa. Palkaksi riittäisi laadukas ateria ja maksakakku. - Mitenkä minulla on sellainen tunne, että sanonta "koiranelämää" on joskus ennen tarkoittanut ihan muuta kuin mitä minä nykyään enimmäkseen havaitsen ympärilläni :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos erinomaisesta reseptistä. Vaihdoin vehnäjauhot luontaisesti gluteiinittomiin jauhoihin (riisi-peruna-maissi), koska vanhempi koiristani on vehnäallergikko. Toimi hyvin. Ja kyllä kelpasi. Treenikaverien koirillakin kuola valui, niinpä reseptiä on jaettu laajemminkin :) ! T. Elina, Toffee ja Nekku

    VastaaPoista
  4. Resepti vaikuttaa hyvältä, pakko kokeilla!
    Mitä olet mieltä, tulisiko näistä kuivia ja paremmin säilyviä 'treeninameja' kun vielä paloittelun jälkeen paistaisi uunissa alhaisella lämmöllä pidemmän aikaa? Pelkästä maksasta tehdyissä nameissa tätä olen kuullut tehtävän, mutta en sitten tiedä toimiiko kun tässä on lisänä kananmunaa ja jauhoja.
    Etsin tämänkaltaista ohjetta josta tulisi kiinteitä ja kuivia pikkunameja, tämä vaikuttaakin muuten hyvältä mutta lopputulos on minun 'makuuni' turhan kostea.

    Persilja voisi olla kiva terästys ohjeeseen, kuulemma raikastaa pahanhajuista hengitystä koirilla :)

    VastaaPoista