Hae tästä blogista

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Konsultointia ja kokonaisuuksia

Agi.fi lehdessä 2/2012 on mielenkiintoinen Satu Hillin kirjoittama juttu Agilitykoulutusta vai -konsultointia. Satu on treenikaverini, joten koen velvollisuudekseni tarttua hänen jutussaan esille nostamiin aiheisiin. Jutussa Satu lanseesari kaksi uutta termiä:

- Agilitykonsultti
- Ohjaajan käsiala

Tässä kirjoituksessa tartun tuohon ensimmäiseen termiin. Harmillisesti, Satu ei määritellyt agilitykonsultti -termiä selkeästi. Hän kirjoittaa termistä monipuolisesti ja termi tulee tekstin perusteella verrattain selkeäksi, mutta jatkokäytön kannalta termin selkeä määrittely olisi ollut hyödyllinen. Jutussa Satu käyttää agilitykonsultti-termiä osittain valmentamisen synonyyminä mutta näkee sen kuitenkin pikemminkin toimintana, jossa pyritään auttamaan aloittelevia agilitaajia kokonaisuuden hahmottamisessa. Alla oma ehdotukseni muutamalle määritelmälle.

Agilityvalmennus on kokonaisvaltaista koirakon opastamista, kouluttamista ja tukemista. Valmennus on vuorovaikutteista, pitkäjänteistä ja keskittyy koiran ohjaajaan.

Agilitykoulutus on koirakon kouluttamista ja opastamista. Toiminnan tavoitteena on koiran ja ohjaajan taitojen kehittäminen.

Agilitykonsultoinnissa pyritään ratkomaan koirakon ongelmia ja keskustelemaan mahdollisista ratkaisuista tai avustamaan ohjaajaa strategisten linjausten tekemisessä.

Nämä kolme toimintaa voisivat loksahtaa samaan kuvaan tai jatkumolle oheisen kuvan mukaisesti. En ole kuvaan vielä täysin tyytyväinen. Mikä sinun mielestä sopisi paremmin y-akselille?



Mielestäni Suomessa on verrattain vähän puhdasta agilityvalmennusta - valtaosa toiminnasta on agilitykoulutusta. Monilla kouluttajilla ja koirakoilla on kuitenkin pitkäaikainen koulutussuhde, mikä voisi täyttää valmennuksen tunnusmerkit. Tämä on mielestäni selkeä puute suomalaisessa agilitykulttuurissa. Toivottavasti SAGI:n ponnistelujen myötä saamme myös koirakoiden valmennustoiminnan uudelle tasolle lähivuosina.

Olen pohtinut, miten voisin kehittää omaan kouluttamistani kohti kokonaisvaltaisempaa ja valmennuksellisempaa suuntaa. Siirtyminen agilitykoulutuksesta agilityvalmennukseen edellyttää, että koirakon perusasiat ovat kunnossa. Nuorta ja kokematontakin koirakkoa voi valmentaa, mutta kokonaisvaltaisesta agilitystä puhuminen ei välttämättä ole järkevää, jos koiralla on motivaatio-ongelmia tai jos ohjaaja ei tiedä mikä on valssi - tällöin kannattaa keskittyä vielä perusasioiden kouluttamiseen. Kokeneiden ja edistyneiden ohjaajien valmentamisen suurimmat esteet ovat kouluttajapuolella: pitäisi pystyä irrottautumaan valmiiksi pureskellun paketin tarjoilusta ja tukea ohjaajaa ongelmien ratkaisemisessa. Agilityvalmentajan tehtävä olisi mielestäni esittää hyviä kysymyksiä, vaatia perusteltuja vastauksia, toimia suoritusten havainnoijana ja tsemppaajana sekä tarjota ohjaajan käyttöön oma tietotaitonsa. Omien koulutusryhmieni osalta tavoitteeni on päästä kohti keskustelevampaa kouluttamista valmiin paketin tarjoilun sijaan. Tämä tuntuu vaikealta, mutta vastuuta täytyy pystyä jossakin vaiheessa siirtämään ohjaajille näiden kehittyessä.

Treenaan aktiivisesti kolmella koiralla ja yhdellä lainakoiralla. Mitä haasteita voisin heittää omille kouluttajilleni, jotta pääsisimme kohti valmennuksellisempaa suuntaa? Alla muutamia heittoja:

- Voisiko 60 % treeniajasta käyttää kotiläksyjen antamiseen ja lyhyen 1-4 viikon ajan välitavoitteiden asettamiseen?
- Mitä jos koirakolle tehtäisiin yksityiskohtainen treenisuunnitelma, joka rullaa aina 2-3 viikkoa eteenpäin?
- Olisiko hyödyllistä kirjoittaa tai tehdä esitys omasta ohjausjärjestelmästä tai ohjaustekniikoista?
- Mitä jos koirakon suorituksia testattaisiin säännöllisesti standardiratakuvioilla?
- Tarvitaanko treeneihin aina esteet ja pitääkö koiran olla mukana kaikissa harjoituksissa?
- Entäpä jos treeni ei olisikaan rata? Mitä jos tunnin alussa kentällä olisi vain putki ja kaksi hyppyä?

Tiedetään. Aikaa on rajoitetusti ja koirakoita on paljon, mutta ilman yritystä ei tapahdu myöskään kehitystä!

Entä onko meillä tarvetta erityisille agilitykonsultille? Mielestäni on. Erityisesti nykytilanteessa, jossa valmennuskulttuuri on vielä kehittymässä voi syvällinen keskustelu kokeneen harrastajan tai kouluttajan kanssa tarjota eväät tavoitteiden asettamisessa, oman ohjaamiskokonaisuuden kehittämisessä ja arvioinnissa sekä tietopohjan parantamisessa.

"Tänään jatkoin siitä mihin eilen illalla jäin. Seisoin agihypyn vieressä ja mietin ottaako vaiko eikö ottaa yhtä askelta."


- Satu Hilli, ote statuspäivityksestä 22.4.2012 - 




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Tarton koulutusmatka 14-15.4.2012


Saimme Riikan kanssa keväällä kutsun Tarton Suomalaisilta Eläinlääketieteen Opiskelijoilta (Suolet ry) tulla kouluttamaan Tartoon agilityä ja tokoa. Pakkasimme perjantaina koirat, kimpsut ja kampsut autoon ja käänsimme kokan kohti etelää. Perille Tartoon saavuimme myöhään illalla, jossa meitä oli Reine ystävineen ottamassa vastaan ja ohjastamassa majapaikkaan. Meille oli hoidettu majoitus yhden koulutuksiin osallistuvan suomalaisen opiskelijan luksuskämpästä Tarton cooleimmasta rakennuksesta. Kämpästä avautuivat huikeat näkymät yli Emajoen ja Tarton kaupungin. Kiitos Lindalla kortteerista!

Mahtavat kaupunkinäkymät
Sunnuntaiaamuna lenkillä Emajoen varressa

Lauantaiaamuna treenasin agilityä kahden suomalaisten opiskelijoiden ryhmän kanssa. Koirakot olivat vankkaa 1-2 luokan tasoa. Ennakko-odotuksissa olin ehtinyt jo varautumaan radalta karkaileviin tai maata nuuskiviin koiriin, mutta katin kontit! Aamupäivän koirakoilla tuntui olevan ohjaajan ja koiranvälinen yhteistyö sangen hyvällä mallilla. Muutamalla koiralla oli ensimmäiset treenit ulkona nurmella ja sieltä löytyi paljon hajuja, mutta saimme kuin saimmekin nekin keskittymään myös työskentelyyn ohjaajan kanssa. Lääkkeeksi nuuskutteluun tarjosin transportteja. Koulutuksen painopiste oli eri ohjausmanoovereiden ajoituksessa ja sijainnissa - agendalla oli erityisesti valssit ja päällejuoksu. 

Lounaalla tarjoiltiin paikallisen grillin herkkuja ja Riikka luennoi koiran motivoinnissa, palkkaamistavoista, leikkimisestä ja demosi Jedin kanssa perusharjoituksia. Riikan luennon perään kerroin ajatuksistani agilitystä – lähinnä ohjausjärjestelmistä ja oman ohjaustavan heikkouksien ja vahvuuksien tunnistamisen hyödyistä agilityohjaajille.

Master Chefs

Iltapäivän päätteeksi pääsin kouluttamaan myös paikallisen agilityseuran kisaavia koirakoita. Ryhmässä oli neljä koiraa: papillon, kaksi hollaninpaimenkoiraa ja bc. En ole eläessäni nähnyt niin nopeaa ja kovalla moottorilla varustettua papillonia enkä yhtä hyväpäivisiä holskuja! Papillon ja holskut tekivät rataa todella taitavasti ja keskityin treenissä kaarrosten pienentämiseen ohjaajan hartialinjan muuttamisen kautta. Nuori BC oli puolestaan sangen vauhdikas yksilö, jonka kanssa keskityttiin samoihin asioihin, mutta yritin lisäksi kiinnittää erityistä huomiota rytmitykseen.

Kuuluisa runoilija joka käveli Riikasta Tartoon

Kirkon rauniot

Lauantai-illan ohjelmistossa oli tutustuminen kaupungin nähtävyyksiin ja illallinen Tumpin suosittelemassa ravintolassa. Söin itseni ähkyyn. Jälkkärinä oli huikean terveellinen suklaalla täytetty piiras.
Nami

Laitamyötäisessä?

Raatihuone

Sunnuntaina treenit alkoivat vasta klo 10, joten aamulla oli hyvin aikaa nauttia aurinkoisesta kevätaamusta. Aurinko porotti koko päivän ja elohopea kipusi iltapäivällä 16 asteeseen. Sunnuntaille oli buukattu kaksi suomalaisryhmää, joissa oli mölli ja 1-luokan koiria. Treeniratana oli edellisen päivän virolaiselle ryhmälle suunniteltu verrattain haastava rata, jota treenasimme pätkissä. Teemoina olivat ennakoiva valssi&valssi, päällejuoksu ja välistäveto. Kaikkia näistä pyrin selittämään hartialinjan avulla. Ryhmissä oli monta ohjaajaa, jotka olivat harrastaneet agilityä erittäin vähän. Koulutuksessa keskityimme siis pääasiassa ohjaajan kropan hallintaan ja koiran taitoihin luottamiseen. En tiedä, miten muut kouluttajat asian pukevat sanoiksi, mutta mielestäni jotkut ohjaajat tuntuvat ”houkuttelevan” koiran jokaiselle esteelle ja sen jälkeen ottavan koiran haltuun (Täällä!) ja suuntaavan kohti seuraavaa estettä, jossaa edellä mainittu kuvio toistuu. Yritin mielestäni oikeampaa suoritusta koulutettaville seuraavasti: tavoitteena on koiran lähettäminen esteellä, jonka jälkeen koiran suoritusta tuetaan ja samanaikaisesti kerrotaan (yleensä liikkellä, jalkojen ja vartalon asennolla, ohjaajan sijainnilla) mihin suuntaan ollaan menossa seuraavaksi. Eli käsketään/ohjataan, jonka jälkeen tuetaan sekä kerrotaan seuraava suunta.


Villis matkalla putkeen

Napa kohti ponnistuspistettä ja koiranpuoleinen käsi. Yes!
Yes! Yes!
Vikkelä spanieli matkalla päällejuoksuun


Iltapäivän päätteeksi suuntasimme välipalalle paikalliseen Hesburger –ravintolaan :-). Tätä kirjoittaessani paatti seilaa jossakin Suomenlahden keskikohdilla. Takana on huikea viikonloppu. Kaunis kaupunki, mielettömiä koirakoita, auringonpaistetta ja maailmanparantamista. Viikonlopun erikoisuus on kuitenkin ehkä mieleenpainuva tapaaminen vasikan kanssa. Treenipaikka oli yliopistolla ja kentän vieressä on yliopiston eläinsairaala (jossa käsittääkseni on myös terveitä eläimiä). Sinne oli hiljattain tuotu vasikka, jolla oli paha kehityshäiriö: vasikan sydän ei ollut rintakehän sisällä vaan kaulassa! Sydämen sykkeen näki selvästi (vähän niin kuin iso aatamin omena pomppimassa) ja sydämen sykkeen ja itse sydämen pystyi selkeästi tuntemaan kädellä. Liike ei ollut mikään tum tum vaan oikeasti sellainen värähtelevä voimakas pumppu. En usko, että tämän lähemmäksi elävän sydämen pitämistä kädessä voi päästä. Kaikessa kauheudessaan sykähdyttävä kokemus!

Sydän kämmenellä


Kiitos Tartto! Kiitos Suolet! Kiitos Reine! Kiitos Linda!

Tigutorn. Kämppä oli 13. kerroksessa.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Yleistä bloggaamista


Tammikuu livahti ohi sukkelasti kaamoksessa ja pienen uupumuksen pauloissa. Kirkkaiden pakkaspäivien myötä energiatasot tuntuvat olevan taas nousussa ja omat sekä koirien treenit tuntuvat taas motivoivilta. Pakkaset tuovat hieman lisähaastetta, mutta toisaalta ainakin omien treenien käynnistely tapahtuu väkisinkin varovaisesti.

Hankin pitkän suunnittelun jälkeen Icebugin juoksukengät ja ne istuvat yllättävän hyvin jalkaan. Painoa lenkkareilla on aika paljon, mutta toisaalta meikäläisen tasoiselle juoksijalle tällä ei ole varmasti isoa merkitystä. Tukholma alkaa jo häämöttää ja nyt viimeistään pitäisi aloittaa pitkät lenkit. Toivottavasti jo tänä sunnuntaina tai maanantaina. Lihaskuntopuolella olen ollut aika laiska – toisin selkävaivojakaan ei ole ollut. Top-Teamin leirille löin vetoa Petrin kanssa lihaskuntotulosten parantamisesta. Seuraava leiri on kuukauden päästä, joten aikaa on juuri sopivasti parantaa hieman voimaa ja nopeutta.

Agilitytreenit ovat sujuneet hieman puolivaloilla ja harvakseltaan. Jedin keinun nopeuttaminen ei ole sujunut siinä tahdissa kuin olisin halunnut – syynä tähän on oma laiskuuteni. Välillä Jedi jo väläyttelee vauhdikkaita keinun päähän asti juoksuja ja toisinaan se on epävarma. Niken kanssa olen tehnyt pieniä ohjaamiskuvioita ja hyppyharkkaa. Oman silmän mukaan Nike on kehittymässä hyvää vauhtia. Minna raivosi viime viikolla, että olisi myös korkea aika opettaa muutkin esteet kuin putki ja hypyt, jos aikoo koiran kanssa joskus kisata. Hän taitaa olla oikeassa. Vertti on vertti. Treeneissä hommat sujuvat hyvin kunhan muistan ohjata voimakkaasti liikkeellä. Seuraavan kerran startataan Jedin ja Vertin kanssa Masalan kuplan kisoissa. Takana kisataukoa 2 kuukautta. Viikonlopun lisämausteena pääsen myös taas pitkästä aikaa kelpien puikkoihin.

Sain eilen päätökseen Lauri Järvilehdon uunituoreen Tee itsestäsi mestariajattelija –kirjan (Tammi, 2012). Olen seurannut Laurin blogia (http://ajattelunammattilainen.fi/) vajaan vuoden ja pidän hänen tavastaan kirjoittaa tiivisti ja pelkistäen.  Kirja oli hyvä. Aion lukea sen heti uudemman kerran ja kokeilla joitakin kirjassa esitettyjä toiminta- tai ajattelutapoja.

Mikäli oikein muistan, en ole aiemmin kirjoittanut blogiini tämän tyyppistä kirjoitusta, jossa pohdiskelen arjen yleisiä asioita. Monissa seuraamissani ystävien blogeissa tällaiset kirjoitukset ovat yleisiä ja olen usein miettinyt niiden syytä ja kirjoittamisen motivaatiota. Tämän kirjoitelman perusteella ymmärrän asian nyt mielestäni selkeästi: kirjoittaminen keventää. Tuntuu kuin olisin kaatanut päässä vellovia asioita näytölle pois päätä rasittamasta. Olen aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen yhtä monta kertaa kuin lopettanutkin – ehkäpä tämän tyyppisten tajunnanvirta -blogitekstien kanssa harjoittelemalla saattaisin joskus päästä dokumentoimaan omaa elämääni myös ihan oikean päiväkirjan avulla.

Loppuun erään suuren urheilijan ja ajattelijan ajatuksia elämästä. Ali täytti joitakin viikkoja sitten 70 vuotta.